sunnuntai 19. tammikuuta 2014

LeKan pupupäivä faunattaressa 14.12.2013


Jotkut ihmiset on myöhästelijöitä ja jotkut taas tosi pahoja myöhästelijöitä... itse kuulun toki jälkimmäisiin. Tajusin tänään että en ole tehnyt postausta Suomen Lemmikkikanit Ry:n järjestämästä pupupäivästä Turun Länsikeskuksen Faunattaressa, joten parempi kaiketi myöhään kun ei milloinkaan. Itse tulin paikalle kakaroitten kanssa vasta kahden aikoihin eli pahimmat yleisöt oli varmaan siinä vaiheessa jo kaikonneet, oli kuitenkin kiva ihan rauhassa (yrittää) hyppiä esteitä ja ihastella kaupan valikoimaa. Kanitkin oli onnesta soikeena kun pääsivät taas ihmisten rapsuteltaviksi.

Kuvat kertokoon kaiken oleellisen, seuraneitinä toimi Linda kera karvaisten kavereidensa Milon ja Delin, jotka saattaa myös bongata kuvista.

 Deli & Inna & Jali - official paijauspupukööri

 Kantsii pistää Linda kuvaamaan, tästäkin kuvasta välittyy hienosti se kuinka lahjaton hypyttäjä meikäläinen on. Pistän yleisön (kahden sivustakatsojan) piikkiin!

 Täsä me niinku leikitään hyppykania eli harrastetaan takajalan pesua keskellä esterataa.



 Jali ja epäjalimainen, suhteellisen ylväs poseeraus. Ja hyvin jalimainen, muhkea takapuoli.

 Kattokaa ny, ne hyppää! Lentäviä hollantilaisia! Ilmavaraa ehkä millin sadasosa molemmilla mut mitäs tuosta, pikkuvika...

 Oikeesti Deli hyppi ihan hurjan hyvin (oikeesti oikeesti) mut pistän tällasen kuvan tähän niin et meikän puput näyttää sporttisimmilta.

 Paijattavana vähän isompi pupu, ranskanpulla Cheek.

Loppukevennys: Jalin tarzanhuuto / voiton karjaisu / haukotus.

That's all folks! Ens viikonloppuna onkin tiedossa SKY:n ulkomuotonäyttelyt Röykässä, mukaan lähtee luultavasti vain Inna, Jali saa jäädä kotiin nauttimaan pienestä hiljaisuudenhetkestä ilman ympärillä höösäävää Innaa.

9 kommenttia:

  1. Hei mistä tiedät milloin tuo petExpo on? Pystytkö linkkaamaan kutsun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. petexpo tulee taas huhtikuussa vissiin, niinkuin joka vuosi... :DD

      Poista
    2. http://www.messukeskus.com/Sites2/PetExpo/Sivut/default.aspx

      ^^ tuolla PetExpon nettisivut, joilla näkyy päivämäärä :).

      Poista
    3. Jep eli kuten weera ehtikin jo sanomaan, päivämäärä on tainnut löytyä jo viime keväästä asti PetExpon nettisivuilta, mitään kanijuttujen kutsuja ei oo vielä tullut mutta luotan siihen et kuten aina, sieltä löytyy myös kaneille jotain menoa ja meininkiä :)

      Poista
  2. Jaaha vai niin! Deli siellä tosi sporttisena hmph. Oikee röhnö. Missä on ne kaikki peräkkäishyppimiskuvat hei? 8O

    Pitäis kommentoida vähä useemmin varmaa, luulet etten seuraa tätä blogii mut kyl mä aina välil stalkkaan hei. Hups. Kiva postaus taasen, tykkään näist sun teksteist (varsinki ku saan oman maininnan eiku oho..)

    Terveisin äänetön häirikkösi Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiiä ne unohtu laittaa kokonaa :<

      Aina, välillä joo, kerran kaks vuodessa ehkä vierailet :D No kai seki parempi ku ei mitää... Danke schön äänetön ystäväni!

      Poista
  3. Kirjotat tosi mukavasti! :) On hirveen kiva lukea.
    Ja ihania kuvia on! Onnea voittajille.

    VastaaPoista
  4. Sun blogi on kiva ja kanit tosi söpöjä. Mutta yksi asia voisitko suurentaa fonttia? :)
    Jäin lukiaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijaksi :) Fonttia en suurenna enää ainakaan tän ulkoasun kanssa, katsotaan sitten kun väkerrän uuden :D

      Poista