Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraileva tähti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vieraileva tähti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #15 - Alvinin kuulumisia

Tällä kertaa annan puheenvuoron Anniinalle, joka saa kertoa hieman Jedin velipojan Alvinin kuulumisia, miten se on Anniinalle päätynyt ja miten ensimmäinen puoli vuotta sen kanssa on sujunut :) Nauttikaa!

------------------------------------------------

Henna on pyytänyt mua jo hetki sitten kirjoittamaan teille vähän Alvinista ja nyt on vihdoin aikaa istahtaa koneen ääreen ja miettiä hetkisen tuota välillä niin älyvapaata kanilasta.

Alvin tosiaan syntyi 8.4.2014 kahdeksan muksun poikueeseen. Juttelin Hennan kanssa jo silloin netissä ja sain ihailla kuvia vastasyntyneistä pienistä mustista palleroista. Aika kului ja muksut kasvoivat. Melko kauan juteltiin Hennan kanssa netissä ja lopulta päätin uskaltautua käymään, mutta siinä vaiheessa en vielä ollut poikashakumatkalla, päinvastoin, halusin vain pallutella pikkuisia kanivauvoja (+Jalia tietysti).


En oikeastaan edes tiedä miksi rakastuin juuri Alviniin. Kuitenkin kun Hennalta lähdin alkoi armoton kinuaminen! Alvinin oli tarkoitus mennä Kodan kaveriksi ja melko nopeasti niistä kaverit tulikin! Alkutaipale ei kuitenkaan ollut ihan mutkaton… Viikon asusteltuaa meillä eräänä päivänä Alvin oli ulkoilemassa Kodan kanssa ulkohäkissä. Olin itse henkisesti todella maassa silloisen kanini poismenon jälkeen ja olin ajatuksissani unohtanut sulkea poikien häkin katon… Kun seuraavan kerran menin ulos, Koda istuskeli häkissä yksikseen. Alvinia etsittiin pihapiiristä kauan ja olin jo aivan varma, että en näe sitäkään kania enää ja kirosin huonoa tuuriani. Loppujenlopuksi seikkailija kuitenkin löytyi läheisestä ojasta, josta karkulainen oli löytänyt maistuvia ruohoja. Pikkumies antoi ottaa kiinni ja tästä selvittiin.


Alvin on pienestä asti ollut kunnon adhd-lapsi. Tuntuu, että se ei lepää koskaan ja aina ollaan menossa jonnekkin. Edes pitkien kisapäivien jälkeen se ei ole väsynyt! Herra tarvitsee siis paljon aktiviteetteja (ei sillä ettei muutkin kanit tarvitisisi). Parhain aktiviteetti ja väsyttäjä on hyppely, jossa ollaankin kehitytty valtavasti! Alvin voisi hyppiä vaikka koko päivän seitsemän kertaa viikossa :D. Tottakai muitakin aktiviteetteja on pakko harrastaa, ettei hyppyinto katoa ja Alvin tykkää hurjasti opetella kaikenlaisia temppuja! Tällähetkellä se ei osaa kovinkaan montaa temppua laiskan opettajan vuoksi, mutta Alvin osaa esim. selvittää hiukset. Tuokin on lähtenyt ihan vahingossa ja siitä ollaan kehitetty käsky, joka toimii vähän vaihtelevasti :D


Ensimmäiset karkelot, joihin Alvin otti osaa oli Palojoen PET-näyttely ja Alvin vetäisikin hienot 95p ja BIS6. Nykyään Alvinin pet-ura on hieman stopannut hurjan energialatauksen vuoksi. Hirveän hyvässä kunnossahan tuo on, samoin Alvinin turkki, mutta käsiteltävyys on vähän kiikunkaakun :D Esteily aloitettiin elokuussa Palojoella (eri paikka kuin yo.) ja Alppa löi miut heti ällikällä! Helposta suorasta 2vp ja kaikki pidemmät ja isommat esteet puhtaasti! Keskittyminen oli hakusessa tottakai ja esteet oli hurjan ihmeellisiä, mutta se on ihan ymmärrettävää. Pikkuhiljaa alettiin kehittyä ja nyt Alvin onkin saanut kaikista kisoista klassauksen joissa on ollut, jos noita ekoja kisoja ei lasketa. Ensimmäiset kisat, joissa oikeasti jo tajusin, etä Alvin on oppinut lyhyessä ajassa hurjasti, olivat Mäntyharjun kisat, joissa Alvin meni ensimmäisen keskivaikean suoransa ja helpon mutkan. Helposta mutkasta poika nappasi voiton, mutta eniten odotin keskivaikeaa! Niin siinä sitten kävi, että herra nappasi sieltäkin klassauksen! 11.10 Alvin klassautui keskivaikeaan suoraan ja 13.12 keskivaikeaan mutkaan sen lisäksi Alvinilla on jo kaksi klassausta keskivaikeasta suorasta. Kisakausi huipentui Lemmikkimessuihin, missä Alvin kisasi lauantaina toisessa keskivaikeassaan ja sunnuntaina helpossa mutkassa. Keskivaikeassa Alvin sijoittui kolmanneksi ja helpon mutkan jäbä voitti! Nämä kisat olivat todella onnistuneet ja koko viikonlopun sain olla ylpeä pikkumiehestä :)



Ensivuoden tavoitteena olisi vaikeaan pääsy ja voisimme myös kokeilla pituutta ja korkeutta, vaikka tuo pituus ei ainakaan vielä ole auennut Alvinille ja pienen kokonsa vuoksi ei sitä varmaan hurjasti hyppääkään. Korkeutta ollaankin jo testailtu ja Alvin on pompannut n. 60cm alle 8kk iässä.
Koviksen luonteen, äkkipikaisuuden ja tempperamenttisuuden alta paljastuukin aivan eri kani, jonka takia Alvinista niin kovasti pidänkin. Alvin on hirveän ihmisrakas, se tykkää rapsutuksista ja yleensä makoilee mahani päällä olohuoneessa hetken spurttailun jälkeen. Aluksi Alvin oli hieman ujo, mutta sekin on saatu jo pois ja herrasta on tullut rohkea ja menevä tapaus. Sille päälle sattuessaan Alvin tykkää viettää aikaansa sylissä, mutta yleisin matkustuspaikka on olkapäällä :D. Alvin pitää hirveästi myös muista kaneista (varsinkin naarasta hehhe), mutta murkun tultua erotin Kodan Alvinista vahinkojen välttämiseksi vaikka niitä ei välttämättä olisi tullutkaan.


Kaikenkaikkiaan olen erittäin iloinen, että päätin hankkia juuri Alvinin. Matka jonka olen saanut kulkea Alvinin kanssa on ollut upea ja opettavainen ja toivon että se jatkuu vielä pitkään :)

Postauksen kuvat © Anniina, Katriona & Henna

----------------------------------------------------

Alvinin kuulumisia pääsette lukemaan enemmän Anniinan blogista Roborabbit!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #9 - Jedi & Alvin esteilee (video)

Tässä sitä lupailemaani videomatskua vihdoin! Tässä siis veljekset Alvin & Jedi reenailemassa viime lauantaina. Anniina tuli hyppimään Alpan kanssa itsenäisyyspäivän kunniaksi ja meikäläinen ainakin yritti saada ihan katsottavan videon aiheesta aikaiseksi. Kyseessä on kunnon leikkaa ja liimaa -kokeilu, sillä windowsin oma elokuvatyökalu kaatuili leikkausvaiheessa valehtelematta joka välissä ja toisaalta taas lataamani kokeiluversio toisesta videonmuokkausohjelmasta ei halunnut tehdä yhteistyötä tekstien kanssa. Joten leikkaus toisella ja tekstit toisella ohjelmalla, sillä ne ongelmat ratkeaa. Valitettavasti kokeiluversion takia videossa näkyy osan aikaa ruma vesileima keskellä mutta ei anneta sen haitata eihän.

torstai 30. lokakuuta 2014

Syksyinen vierailija


Lupailin edellisessä postauksessa ottavani tällä viikolla hieman kuvamateriaalia vierailevasta tähdestä Mollasta, ja tänään tulikin oiva mahdollisuus kuvaushetkelle - pääsin koulunpenkiltä jo ennen puoltapäivää, eli aurinkoa riitti ulkona niin paljon kuin vain on mahdollista tähän aikaan vuodesta. Molla yllätti kyllä meikäläisen täysin, sillä sisällä pääosin makoileva pyöreä otus poseerasi kameralle ulkona kuin vanha tekijä.



Mitäs tykkäätte Mollasta? :) Omaan silmään tuo otus on kyllä niin selkeästi ruskea versio Jalista että melkein hirvittää. Se jopa tuhisee yhtä äänekkäästi sylissä kuin meidän Jalpero! Molla on myös kova nuolemaan sormia ja kerjäämään otsarapsutuksia, tosiaan lempiajanviete tytöllä on häkissä makoilu niin pitkänä kuin vain mahdollista. Ja syöminen. Ihan ilmetty Jali siis.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Toivottavasti tällaiset kuvapainotteiset postaukset ei oo liian tylsiä teidän mieleen :)