Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Palojoen pomput 10.5.2015


Vihdoinkin kisapostausta tältä keväältä, kun nyt vaan jaksais ryhdistäytyä tästä eteenpäin postausten kanssa muutenkin. Luonnos-kansio on täyttynyt pikkuhiljaa keskeneräisistä pakinoista ja turinoista ihan vuoden alusta saakka, mikä siinä sitten on ettei meinaa saada mitään viimeisteltyä, ei parane tietää. No, jos nyt kuitenkin tällä kertaa saisi tämän tekstin julkiseksi asti!

Sunnuntaina suunnattiin täyden auton kera kohti Palojokea. Auto olikin lähes lattiasta kattoon piukkaan ahdettu, kun kyydissä oli kuskin lisäksi kolme matkustajaa sekä omien muistelmieni mukaan 15 boksia. No, hyvin mahduttiin! Mukaan itseltäni lähti holskit sekä Jedi, holskit ilmosin huvin ja urheilun vuoksi helppoon suoraan ja Jedin keskivaikeaan suoraan sekä testailemaan korkeushyppytaitoja. Päivä aloitettiin helpolla luokalla, jossa itse hypytin molempien holskien ekat kierrokset, tokalla kierroksella annoin ohjat taas Anniinalle jolla on parempi taito potkia jäniksiä persuksille oikeassa tahdissa, näin siis kuvainnollisesti, arvon kauhistelijat. Jali pääsi molemmilla kierroksilla sentään maaliin saakka (*tapu tapu tapu*) mutta virheitä kertyi lahjakkaasti parhaimmillaankin muistaakseni 5 taikka 6. Inna taiteili sentään ihan reippaasti 4 virheen radan, ihan hyvin ottaen huomioon että viimeksi hypyttäessä Inna painoi jarrun pohjaan jo ekalla esteellä. Se on vähän semmonen fiilishyppijä, eikä parhaassakaan vireessä erityisen menestyksekäs :D

Onnistumisen taso level Jali

Jedin kohtalon ennustin hieman alavireiseksi keskivaikean radan nähtyäni, oli pari pitkää estettä sekä yhdistelmää joiden ylittämiseen en ajatellut pikkujäbän rahkeiden riittävän. Korkeat esteet harvemmin on koituneet meillä ongelmaksi, kompastuskiviä on olleet nimenomaan pitemmät esteet. Kotona reenaillessa Jedi ei ole kertaakaan ylittänyt maksimipituista estettä puhtaasti, puhumattakaan kisoista. Potentiaalia sillä on kyllä, kyseessä taitaa olla enemmän itsevarmuuden ja kokemuksen puute. No, ekalla kierroksella kävi juuri kuten ajattelin, pitkillä esteillä puomit kolisi ja Jedillä tuntui olevan (vaihteeksi) hieman ongelmaa keskittymisen kanssa, korjauksista saatiin siispä yksi virhepiste lisää. Tokalla kierroksella homma lähtikin sitten sujumaan paljon paremmin. Ensimmäiset neljä estettä sujui kuin rasvattu, kunnes juuri ennen japsia lämmittelyradalla ollut kani pudotti puomeja kolisten ja Jediltä meni tottakai pasmat sekaisin :D Japsista putosi sitten etupuomi, tyhmä huolimattomuusvirhe. Äkkiäkös pikkumies kuitenkin kokosi itsensä ja hyppeli maaliin puhtaasti, ylittäen jopa vitosesteen (!!!) komealla loikalla. Hyvä ajoitus Jedillä ymmärtää pitkien esteiden filosofia. Klassaus saatiin, kaksi klassausta vielä niin ollaan jo vaikealla suoralla, hui.


Päivän päätteeksi hypittiin korkeutta, Jedi aloitti ihan alusta eli 40 sentistä, minkään sortin odotuksia ei ollut, saatiinpahan testailla vesiä vähän tämänkin lajin suhteen. Poitsu yllätti taasen hyppien monta kierrosta ekalla yli, lopulliseksi tulokseksi saatiin huimat 70 senttiä! Hienosti jaksoi pieni jänis edustaa siis koko pitkän päivän, on se hauska otus. Päästiin samoihin korkeuksiin kuin velipoika Alvin, eli molemmista veljeksistä voi ihan luvalla olla ylpeitä!

Kiitos hoviohjaaja Anniinalle sekä muulle matkaseurueelle! Lauantaina kisaillaankin sitten Turussa, sunnuntaina Mäntyharjulla (-ssa? Nää on ihan mahdottomia :D). Turkuun otan melkein koko jengin messiin hyppimään, Mäntyharjuun mukaan lähtee team äiti & poika eli Inna hyppii helpossa mutkassa ja Jedi kv:ssa.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisen ulkoilut

Heipsan ja hyvät uudet vuodet kaikille! Vuosi on lähtenyt käyntiin omalta osalta töissä, tänään koitti eka vapaapäivä vuoden 2015 puolella... Eiköhän tästä taas arkisen aherruksen tahtiin päästä lyhyen loman jälkeen :D Tänään loppiaisena sain aikaiseksi ulkoiluttaa kanejakin pitkästä aikaa, yritettiin myös kuvata holskeja ja Naattia suht säälittävin tuloksin kera Anniinan ja Heidin.

To infinity and beyond vai miten se meni...

Naatilla riitti virtaa vaikka koko kylälle. Se hölkkäili ees taas, maisteli aluksi hassua ja kylmää lunta ja spurttaili taas sinne sun tänne. Erityisen hyviä pönötyskuvia siitä ei saanut, möhköfantti kun halusi olla vain koko ajan liikkeessä. Näin pitkän syksyn jälkeen Naatti on pikkuhiljaa jopa jaksanut alkaa vaihtaa turkkiansa öö... alkutalvikarvaan... joka siis on syyskarvaa lyhyempää ja kiiltävämpää, jostain syystä. Ehkä tuo kohta siis lopettaa muistuttamasta sähköiskun saanutta vesipuhvelia. Sen soma leukiskin on pienentymään päin, vaikka vyötärönympärys näyttää pikemminkin kasvaneen... Noh, on se edelleen kuitenkin ihan normimitoissa, suattapa tuota siis hirmuisesti laihikselle pistämään.

Korvatonta meininkiä.

Holskien ulkoilu oli mitä oli, ensin kaksikko suuntasi matkansa pihan tuijapensaiden suojaan, jossa ne viettivät pitkän tovin tyytyväisenä piilossaan. Sitten Inna lähtikin jo retkeilemään omille teilleen ja Jali suuntasi taas terassin alle, johon se parkkeerasi tapapuolensa tiukasti maankamaralle. Semmosta ulkoilua meillä siis. Tarkoitushan meillä oli tosiaan antaa kanien vähän juosta ja temmeltää ja saada pari kuvaa samassa hätäkässä mut Jalin kohdalla tää ei toteutunut alkuunkaan. Innasta sain pari epäonnistunutta kuvaa sekä muutaman surkean videopätkän sen touhuiluista.



Nyt täytin ja tulostin kanien ilmopaperit Lempäälään valmiiksi. Mukaan lähtevät pojat, Inna ja Naatti saavat jäädä pitämään taloa pystyssä. Mäntsälän edustusjoukkoa en ole vielä valinnut, mutta todennäköisesti sinne lähdetään myös poikien kanssa edustamaan. Muita tapahtumia ei meidän jengin osalta olekaan vielä varmistunut, katsotaan josko päästäisiin Raisioon ja Klaukkalaan hyppelemään helmikuussa!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #17 - Kanitavaraa Ikeasta (video)

Huh, melkein en ehtinyt saada tätä postausta oikean vuorokauden sisällä valmiiksi! Tässä kuitenkin pieni videonpentele Ikean reissulta eiliseltä. Videon tarkoitus on listata erilaisia kaniaiheisia tärppejä Ikean käytävien kupeista ja huonekalujen väleistä. Näitä olis ollut vielä lisääkin, mutta mulle nämä oli just ne jutut, joitten perässä lähdin tällä kertaa shoppailemaan :D Olisko kiinnostusta toiselle samantapaiselle videontapaiselle?

Postausta EI ole toteutettu yhteistyössä Ikean kanssa, joten, Ikea, oleppa hyvä ilmaisesta mainoksesta.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #9 - Jedi & Alvin esteilee (video)

Tässä sitä lupailemaani videomatskua vihdoin! Tässä siis veljekset Alvin & Jedi reenailemassa viime lauantaina. Anniina tuli hyppimään Alpan kanssa itsenäisyyspäivän kunniaksi ja meikäläinen ainakin yritti saada ihan katsottavan videon aiheesta aikaiseksi. Kyseessä on kunnon leikkaa ja liimaa -kokeilu, sillä windowsin oma elokuvatyökalu kaatuili leikkausvaiheessa valehtelematta joka välissä ja toisaalta taas lataamani kokeiluversio toisesta videonmuokkausohjelmasta ei halunnut tehdä yhteistyötä tekstien kanssa. Joten leikkaus toisella ja tekstit toisella ohjelmalla, sillä ne ongelmat ratkeaa. Valitettavasti kokeiluversion takia videossa näkyy osan aikaa ruma vesileima keskellä mutta ei anneta sen haitata eihän.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Muksut 7 vko (video)


Tulee nyt vähän tyhmästi tää video erikseen mutta unohdin sen edellisestä postauksesta ja kukaan tuskin osaisi enää sitä sieltä katsoa mikäli vähin äänin sen postaukseen muokkaisinkin :D Siispä, muksut mussuttamassa mansikanlehtiä 7-viikkoisina, bon appétit.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Video: Innan ipanat 5 vrk




Nyt pieni nopea video tähän saumaan, Turusta ja PetExposta tulossa postausta vielä ihan lähipäivinä, kunhan saan koneelta raivattua tilaa kaikille lopuille videoille ja kuville nimim. 99 % kiintolevystä täynnä. Voi ulkoinen kovalevy minne karkasit....

Vauvojen sukupuolet on nyt alustavasti katsottu, mistään ei oo tosin 100 prosenttista, liioin pienempääkään varmuutta, julkaisen sukupuolet sitten uusien kuvien kera vielä tällä viikolla :) Yksi kahdeksasta ipanasta on muita pienempi, sitä ollaan nyt tukiruokittu niin Innan maidolla kuin äidinmaidonkorvikkeellakin, katsotaan alkaako tuo ottaa muita kasvussa vielä kiinni. Mikäli ei, on pikkuinen parempi päästää vähän verhreimmille porkkanamaille. Onneksi noissa seitsemässäkin on kyllä ihan tarpeeksi ihmeteltävää, mut katsotaan miten pienelle rääpäleelle käy.

maanantai 26. elokuuta 2013

Messuilua Turussa

Inna leikkii vajakkia kera näyttelyhäkin pahvin. On se fiksu eläin.

Taas on kerrottavana näyttelyterveisiä, tässä on menossa nyt tällainen kolmen viikonlopun näyttelyputki joka huipentuu sitten Pyhtäällä ensi viikonloppuna :D Nyt sitten vieteltiin sekä lauantai että sunnuntai Turun messuilla pupujen kanssa, oli tosi kivaa vaikka varsinkin lauantaina olin itse suhteellisen väsyneissä tunnelmissa - sunnuntai sujuikin sitten odottamattomasti vähän pirteempänä, vaikka pohjalla olikin n. 5 tunnin yöunet.

Väsynyt hönö. Korvat v-tyyliä.

Aloitetaan lauantaista. Näyttelypäivä alkoi nopealla pupujen tarkastuksella, leikkasin vielä ripeästi molemmilta kakaroilta kynnet vaikka eipä niissä hirveästi varaa ollut kun just viikko sitten leikattiin :D No, kunhan näytti että ne oltiin edes jotenkin huomioitu. Pistin sitten kanit omiin näyttelyhäkkeihinsä ja alettiin sitten odotella messuja kunnolla alkavaksi. Ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut kun kanien ympärillä vilisi ihan rutosti porukkaa ja kanien arvostelut pääsi kunnolla siinä samalla käyntiin. Roudasin sekä Jalia että Innaa päivän aikana muutamaan otteeseen LeKan paijauspöydälle ja välillä häkkiin takaisin, molemmat osas kyllä nauttia ihmisten silityksistä täysin siemauksin :) Liityinpä sitten myös LeKan jäseneksi siinä samalla kun muutenkin Lindan kanssa hyörin infopisteen luona, se oli hyvin käytetty kakskymppinen se!

"Silittäkää takamustani, alamaiseni!"

Tähän väliin kanien arvostelut lauantailta:

Jali:
Yleiskunto 28/30: Lihaksikas ja sopusuhtainen
Turkki 18/20: Erittäin tiivis ja palautuva
Korvat 5/5: Puhtaat
Silmät 5/5: Kauniit ja kirkkaat
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Hyvin leikatut
Tassut: 5/5: Tarpeeksi puhtaat
Häntä 4/5: Huomio hännän alue (mah. eläinlääkäri?) *
Käsiteltävyys 18,5/20: Rauhallinen, vastustelee välillä
Yhteensä 93,5/100
*= kastroinnin jälkeinen kalju pyllyhän se siellä kummitteli.... :D

Inna:
Yleiskunto 28/30: Erittäin lihaksikas ja sopusuhtainen
Turkki 17,5/20: Hieman karvanlähtöä
Korvat 5/5: Puhtaat
Silmät 5/5: Kauniit ripset
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Hyvin leikatut
Tassut: 5/5: Riittävän puhtaat
Häntä 5/5: Paksu ja puhdas
Käsiteltävyys 18/20: Jännitti aluksi, muuten hyvä
Yhteensä 93,5/100

Molemmilla meni siis oikein hyvin! :) Innalle ropsahti myös kunniamaininta 5 pisteen kohdista ja Jali oli nuorten urosten LKV1. Hauskin palkinto oli kyllä ehdottomasti "Sihteerin suosikki"- ruusuke Innalle, siitä hyvän päälle ymmärtävälle sihteerille iso kiitos ;) Lauantain messupäivä päättyi omalta kohdalta valitettavasti etuajassa, piti lähteä kotiin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun kaverilla oli läksiäiset Turussa joita varten hän oli varannut meidän pienelle kaveriporukalle pöydän ravintolasta illaksi.

Käytin liikaakin aikaa naapuriständin kalojen kuvaamiseen sunnuntaina hehe

Sitten sunnuntaihin! Messupäivä valkeni taas onneksi aurinkoisena ja päivän aloitus oli huomattavasti rauhallisempi lauantaita kun kanien kynnetkin oli leikattu jo valmiiksi. Sunnuntai sujui sutjakkaasti mm. LeKan paijauspisteellä istuskellen ja vastaillen ihmisten kysymyksiin kaneista aina välillä - "Miksei nää pöydällä olevat kanit hyppää pois? Miksei ne papanoi? Eikö ne koskaan papanoi? Syökö kanit kaikki johdot kotona, voiko niitä päästää ulos häkistä? Voiko kaneja pitää sylissä vai pureeko ne aina?". Viimeiseen kysymykseen annoin vastauksen nostamalla Jalin syliin ja antamalla Jalin harjoittaa pusuttelijan luonnettaan meikäläisen naamaan :D Juu, ei tää mitään sylissä viihdy, ei ei.

Kahden ja puolen euron taivas! Hetkinen eiks tää ollu pupublogi, missä pupukuvat...

Päivään mahtui paljon kaikkea mielenkiintoista muutenkin, esimerkiksi vielä messujen viime minuuteilla oli messuhallissa undulaatin metsästys- iltamat ja itse addiktoiduin täysin päivän aikana donitsikojun jäähilejuomaan (nam nam!). Kävin moikkaamassa sunnuntaina myös lauantaina mua ahdistellutta Saunalahden myyjää ja vaihdoin kuin vaihdoinkin liittymää vaikka tää myyjä lauantaina vanno etten tulis takas jos en heti silloin lauantaina sitä liittymää ottais :D Hirveesti en tehnyt messuostoksia koko viikonlopun aikana muuten, mitä nyt perus metrilakuja ostin totta kai ja LeKan kojusta ostin 3 Papanaattoria ja pehmopupun :)

Puoliluppa Jali ja utelias naapuri Otto.

Tässä sunnuntain arvostelut:

Jali:
Yleiskunto 28/30: Ikäisekseen hyvin kehittynyt
Turkki 19/20: Upea!
Korvat 5/5: Ok
Silmät 5/5: Kauniit
Hampaat 5/5: "Pepsodent-hampaat" =)
Kynnet: 5/5: Hyvin leikattu
Tassut: 4,5/5: Peukalon yläpuolella likaa
Häntä 4,5/5: Hajurauhasissa likaa
Käsiteltävyys 18,5/20: Nuolee tuomaria
Yhteensä 94,5/100

Inna:
Yleiskunto 28/30: Sulavalinjainen
Turkki 18/20: Paikoitellen eloton
Korvat 5/5: Ok
Silmät 5/5: Kauniit
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Siistit
Tassut: 4/5: Kellertymää
Häntä 4,5/5: Toisessa hajurauhasessa töhnää
Käsiteltävyys 19/20: Helppo käsitellä
Yhteensä 93,5/100

Sunnuntai menikin sitten jopa lauantaita paremmin! Molemmat kanit selkeesti otti onkeensa käsittelyn suhteen ja Jalikin lahjoi tuomaria suukkojen voimin. Jali sai myös KuMan turkista, oli nuorten urosten LKV1 ja sai ruokapussin lohdutuspalkintona siitä että pääsi melkein BIS-pöydälle :) Innalle ei ruusukkeita herunut sunnuntailta mut hyvät pisteet tuli silti ja tyttö kyllä käyttäytyi hienosti vaikka vietti välillä pitkiäkin aikoja paijauspöydällä palluteltavaa ♥

Inna toisten pupujen ruusukkeiden perässä, tommone kateellinen kakka.

Oli kaikinpuolin onnistunut messuviikonloppu ja seura oli parasta :) Kyllä LeKan näyttelyt on syöpynyt mun omaan mieleen niin miellyttävinä kokemuksina et totta kai seuraavaksi nähdäänkin samaa porukkaa sitten Humppilassa LeKan näyttelyiden merkeissä!



Kakarat palkintojensa kera :)

Tänään saapuikin sitten Pyhtään ulkomuodon ja petin vahvarit, oonkin näköjään ilmoittanut Jalin luonnonkeltaisena pettipöydälle vaan samapa tuo :D Eilen ilmoitin molemmat kanit myös hyppimään helppoa suoraa Pyhtäälle sunnuntaille, katotaan miten kummatkin suoriutuu ekoista estekisoistaan.

ps. Jali peitteli itsensä hienosti heinällä ja otti pikku torkut lauantaina, ymmärtäähän sen että välillä vähän väsyttääkin ♥

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pupujen päivä videomuodossa

Tää nyt ei taida sen enempiä esittelyjä kaivata, torstaina siis kuvailin mun ylppärijuhlavalmistelujen ohella tällaisen videon kaneista :)