sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Uusia kanikavereita + muuta höpötystä

Pahoittelen kunnon postausten vähäisyyttä, allekirjoittaneella alkoi 3 yötä sitten työt Itellan varhaisjakelussa eli unirytmi on mennyt täysin uuteen uskoon ja vapaa-aika How I Met Your Motherin maratonikatseluun.



Tiistaina Inna ja Jali pääsivät moikkailemaan uusia tuttavuuksia kun kärräsin ne kaverin luo. Vastassa olivat siis leijonanharjaskolmikko Tiitus & Marina & Delle jotka alkavat kyllä ulkomuodoltaan muistuttaa kania enemmän pari vuotta sitten viimeksi kerittyjä lampaita. Vierailu koostui pääasiassa siitä että koitin pitää Innan kurissa, tyttö kun on tajunnut että mm. muitten alistaminen ja lauman johtajan leikkiminen on hauskinta puuhaa sitten naapurin pihalle juoksemisen (se on taas sitten ihan toinen juttu kerrottavaksi).

Linssilude-Jali ja Tiitus

Yhteiskuvien ottaminen oli vieläkin hankalampaa kuin holskijengin tapauksessa (ja silloin oli kuvattana 4 kania samanaikaisesti, nyt kuvattiin kanit pareittain...), jellonat pysyi kyllä hyvin paikallaan mutta samaa ei voi sanoa meidän herttaisista holskilapsosista.

Muista asioista vielä pari sanaa: tajusin tänään että team I&J lähestyy pian 4 kuukauden ikää, päästään sitten aloittamaan estehypyn harjoittelua vähän paremmin :) Ulkomuotoluokkaankin päästään kohta näyttäytymään, voi olla että ilmoitan Jalinkin ulkomuotoon Pyhtäälle elokuun lopulle, ehkä se menee vielä läpi luonnonkeltaisesta...

4 kommenttia:

  1. oih! miten tämä blogi on päässyt sormien välistä karkaamaan, kun vasta nyt löysin! Ihana blogi ja ihanat puput sulla! Pakko oli liittyä lukijaksi, tosi siisti ulkoasukin! (:

    http://pupuninjat12.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. http://kanimaisia.blogspot.fi/2013/07/top-10-kaniblogit.html?m=1

    ^ Onneksi olkoon! :)

    VastaaPoista