lauantai 8. kesäkuuta 2013

Iltaulkoilua

Mulla nyt ei oo mitään hajua miksi postaan nää kohinaiset ulkoilukuvat tältä illalta vaikka mulla olis muokattuina muutama kohinaton ja muutenkin parempi kuva jo valmiina edellispäivältä mutta no, näillä mennään tällä kertaa. Tosiaan kohinat on varsinki noissa nurmikolla otetuissa kuvissa ihan pilvissä, tuo tamronin 70-300 millinen putki on muuten ihan hintansa väärti mutta valovoimaiseksi sitä ei voi kehua sitten ollenkaan. Ja vähäinenkin hämäryys tuntuu aiheuttavan tarkennusmoottorille suunnatonta hämmennystä, tarkennus sahaa oikein kunnolla ees taas ja jouduin nytkin turvautumaan manuaalitarkennukseen johon en normaalisti uskaltaudu lähtemään ollenkaan, yleensä kamera hoitaa hommat mun silmää tarkemmin :D



Jalille on muuten alkanut kehittyä oikein näkyvästi huntua ja korvat on jo paljon tummemmat kuin kolme viikkoa sitten. Kyllä siitä kuulkaa vielä kaneli saadaan! :) Jätkä on muuten sellanen sättä ettei mitään rajaa... Se ei niinkään rimpuile sylissä vaan pikemminkin harrastaa jotain omia jumppaliikkeitään/taistelulajiharjoituksia, ihmeellistä turhaa räpiköintiä ihan joka kerta kun sen nostaa syliin. Hetken päästä se kuitenkin osaa rauhoittua, ja ehkä homma helpottuu huomattavasti sitten vielä kun aikuistutaan kunnolla ja pallitkin lähtee :D Inna sit taas on ihan unelma sylissä, se on muutenkin paljon aikuismaisempi, järkevämpi, käytökseltään kuin Jali vaikka niillä on ikäeroa vain viikko. Myös ulkoisesti Jali tuntuu tulevan vähän jäljessä, sillä on edelleen selkeesti vauvakarva kun taas Innalla on jo sellaista jämäkkää aikuiskarvaa, Jalilla ei oo oikeen vielä mitään lihasta edessä, Inna taas tuntuu olevan pelkkää lihasta koko paketti, Jali ei pidä itseään sylissä ollenkaan kasassa, Inna taas kantaa itsensä jämäkästi ja määrätietoisesti. Ehkä se Jalikin siitä sitten alkaa aikuistumaan pikkuhiljaa, tuntuu vaan että sen kroppa on malliltaan ihan sama kuin sen tullessa meille, se on vaan mahan kohdalta lihonnut ja väri on muuttunut :D

Palaillaan sitten taas kun jotain asiaa löytyy tai sitten kun jaksan postata lisää kuvia, miten tahansa :D Viettäkää kiva viikonloppu, mä ainakin meinaan nukkua univelat pois kun on tullut valvottua iltaisin vaihteeksi vaikka joka aamu on pitänyt herätä aikaisin töihin...  Onneks on tosin sellainen työ jonka takia herää ihan mielellään :)



2 kommenttia:

  1. Pakko ilmottaa kun lukijaksi liityin, että sulla on tosi kivanoloinen blogi suloisesta kanikaksikosta :)

    VastaaPoista