lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri #13 - Humppila 13.12.2014

Meidän poppoon pojat lähti tänään edustamaan Humppilan petnäyttelyihin ja estekisoihin, vaihteeksi taas Anniinan kyydissä (danke schön!). Itse vietin lauantaina hirveän joulutungoksen keskellä töissä, onneksi joulu on vaan kerran vuodessa... Innan olin ilmoittanut pettiin myös, mutta tyttösen toinen kantapää on alkanut kulumaan ikävästi, todennäköisesti johtuen siitä, että se pitää jalkaansa edelleen hitusen hassussa asennossa varpaan murtumisen myötä. Neiti on myös saavuttanut sellaisen pöhöttyneen kodittoman kissan ulkonäön vaihtuvan karvansa kanssa, että ehkä parasta että se jäi kotiin viettämään hieman jalivapaata elämää :D

Estepuolella ei niitetty sen kummempaa kunniaa, Jedi veti kahden virheen radan (kyl me ehkä joskus sinne kv:seen päästään, oottakaahan vaan!), Jali kaiketi rynni eka kierroksen kaikkien esteiden läpi mutta paransi sentään toiselle kierrokselle sen verran että lanasi vain 6 estettä mennessään. Sekin jouluarvonnasta (?) meitsi voitti pienen yllätyspaketin, joka sisälsikin kuivattuja banaanilastuja pupusille jouluherkuiksi.

Näyttelypuolella menikin sitten vähän paremmin, vaikka Jali tosin vetikin komeat 91,5 pistettä kotiin. Eniten pisteitä verotti "leukapussin alku" yleiskunnossa (no ei toi kyllä ihan niin läski oo ettäkö leukapussia pukkais mut näin siis tänään!). Toki Jali on kerännyt jonkinsortin joulukiloja jo näin etukäteen, sitä ei ole kieltäminen... Kaikenlaista herkkupussia lähti kuitenkin erinäisistä syistä palkinnoksi Jalille kotiintuomisiksi, mikä ei kyllä edistä näiden ylimääräistä ihrojen hävittämistä yhtään...

Jedi yllätti kyllä totaalisesti ja sai hienot 94p ja 5p-kuman, jonka lisäksi se oli LKV1 sekä dundunduu - BIS3! En kyllä käsitä miten tuollainen sijoitus on mahdollinen känkkäränkkäjänikseltä mut no, eikai siinä muuta kuin Jedille aplodit ja kiitos kaunis.

3 kommenttia:

  1. Onnea Jedille! Haastoin muuten sut: http://kaninpaivia.blogspot.fi/2014/12/lumisen-sunnuntain-haaste.html

    VastaaPoista