torstai 29. toukokuuta 2014

Muksut 7 vko



Äkkiä tää aika rientää, kohta nää pienet pallerot lentää jo pesästä! Eilen tiistaina tuli tosiaan 7 viikko täyteen muksujen parissa ja täytyy sanoa että olo on haikea, kohta ei tarvitse enää laskea kahdeksaan saakka kun selvittää onko kaikki kakrut vielä tallella häkissä. Enää kolme muksua on vailla kotia, toivottavasti niillekin vielä syksyyn mennessä löytyy hyvät kodit :)

Kotiin jäävä muksu sai myös n. viikko sitten kutsumanimen, Dollis Hill on siis kavereiden kesken Oodi :) Olen seuraillut muksujen kasvua ja vertaillut Oodin painoa muitten sisarusten painoihin ja näyttäis siltä että tyttö kasvaa ihan samaa tahtia muiden kanssa vaikka elääkin äipän ja Jalin kanssa kolmistaan, hyvä hyvä! Tiedä sitten onko kyse "kypsemmästä" seurasta (voiko noita kahta tyhjäpäätä nyt kypsiksi kutsua) vaiko ihan vaan Oodin omasta luonteesta, mutta nuori neiti tuntuu olevan selkeästi rationaalisempi ja aikuisempi kuin adhd-sisaruksensa. Se on itsevarma eikä sättää turhia, muut poikaset kun spurttailevat minne sattuu katsomatta sen enempää kenen kaverin pään runnovat mennessään. No, eiköhän noikin tuosta pikkuhiljaa rauhoitu ja kasvata aivot :D

Tänään kaikki mukulat saivat vihdoin molempiin korviinsa tatskat, vasemmasta korvasta löytyy siis jokaiselta omakohtainen tunnistenumero ja oikeasta kaniyhdistyksen jäsennumeroni, tietääpähän mistä pupu on alunperin tullut jos tulevaisuudessa tunnistamiselle tarvetta löytyy :)

 u. Boston Manor

 u. Brent Cross VAPAA

 u. Arnos Grove VAPAA

 n. Dollis Hill "Oodi"

 n. Maida Vale

 u. Marble Arch

 u. Oxford Circus

u. Theydon Bois VAPAA

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oodi on kyllä ihan mahti muksu, saa nähdä millainen pupu siitä vielä kehkeytyy :3

      Poista
  2. Missä Jalin syöksyvideo :(. Ihania muksuja, toivotaan ettei Palvi saanu traumoja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalin syöksyvideo + muut kuvat tulee sit ihan omaan postaukseensa ;) Nää, Palvi tuntuu voivan oikein hyvin ja mallikkaasti, se on reipas pikkumies :D

      Poista