Tapaus Naatti hieman pidemmällä kaavalla

Naatin saapuminen meille on saanut osakseen vähän ihmettelyä ja hämmennystä, joten jospa kertoilen Naatista hieman lisää. Ja mielelläni kerronkin, mukavasta elukasta on mukava kirjoitella, varsinkin kun kyseessä ei ole mikään perus "no hankinpa uuden kanin"-stoori.

Naatti on toukokuussa 2012 syntynyt risteytysnaaras, Maijan kasvatti. Se eleli viime vuodenvaihteeseen asti Espoossa, josta se muutti Helsinkiin Jasminen huomaan. Viime elokuussa se kävi myös pyöräyttämässä poikueen kasvattajansa luona, se voi siis huudella Innalle lapsenkasvatusvinkkejä kokeneena mammana kun Inna on puskenut omat lapsosensa maailmaan.

Jasminen luona Naatti alkoi käyttäytyä aggressiivisesti. Sen häkkikaveri kuoli suolitukokseen, joka saattoi hyvin myös pahentaa turhautumista ja näin pahentaa käytöstä entisestään. Näitä Naatin pimahteluja tuli silloin tällöin, eikä kyseessä ollut esimerkiksi normaali häkin puolustaminen tai jänismäinen temperamentti. Naatti saattoi käydä ranteeseen kiinni varoittamatta, ilman mitään syytä - eikä irroittanut vahvaa otettaan ennen kuin sen hampaat oltiin väkivalloin kaivettu ulos maittavasta ihmislihasta. Naatti myös kolisteli häkkinsä kaltereita jatkuvasti ja puski itsensä aina ulos häkistä "idioottivarmoista" lukkosysteemeistä huolimatta (kyseessä siis tehdashäkki, etuseinä oli vartavasten tukevasti kiinnitetty lyhyisiin sivuihin).

Ymmärtäähän tällaisessa tilanteessa, että näin käyttäytyvässä eläimessä on pakko olla jotain vikaa. Naatti ei omaa sen ihmeellisempää jänismäistä temperamenttiä, se on ujo ja varovainen eläin, täynnä energiaa, toki. Se ei myöskään puolusta häkkiään erityisesti, mitä nyt katselee ihmetellen mikäli sen vessalaatikkoa siivoillaan tai on iloisena vastassa kun sille annetaan ruokaa kuppiin. Vaihtoehtoina aggressiiviselle käyttäytymiselle epäiltiin kasvainta tai ympäristötekijöitä.

Tilanteen kärjistyessä Naatin kohtalosta kysyttiin mielipidettä facebookin erässä kaniryhmässä. Valtaosa vastanneista oli sitä mieltä että kani tulisi heti pistää pois päiviltä, ei aggressiivista kania kuulu tai tarvitse pitää elossa ehdoin tahdoin. Myös kipujen mahdollisuus huomioitiin (ja tästäkin lopputulos oli aina että parempi lopettaa). Tottahan nuo on, aggressiivisen kanin pidosta ei hyödy kumpikaan osapuolista, ei kani itse eikä omistajakaan. Sama kipujen kanssa, inhimillisintä (ja mielestäni myös omistajan velvollisuus) on lopettaa selvästi kipuilun takia aggressiivinen kani. 

Itse niitten mielikuvien pohjalta mitä olin Naatista saanut ajattelin sen ansaitsevat vielä mahdollisuuden näyttää mikä se on naisiaan. Tiedä sitten koinko jonkinasteista sielunsisaruutta sitä kohtaan (molemmilla tuplaleuka ja lihaisa perä), mutta päätettiin sitten Jasminen kanssa, että Naatti muuttaa meille niin nopeasti kuin mahdollista, huomioiden ympäristötekijöiden osuuden käytökseen eli oikeastaan puhtaasti testimielessä. Suunnitelma oli (ja on toki edelleen), että mikäli käytös ei muutu, päätyy Naatti lihoina lautaselle. Multa se ei saa enää eteenpäin uudelle omistajalle lähteä, ongelmia ei todellakaan siirretä jonkun ulkopuolisen kontolle.

Tämän viikon aikana kun Naatti on nyt meillä asustellut näyttäisi vahvasti siltä, että epäilykset ympäristötekijöistä aggresiivisuuden taustalla pitäisivät paikkaansa *koputtaa puuta*. Ei saa vielä sanoa mitään varmaksi, mutta haluan olla positiivinen ja ajatella että tämä kokeilu päättyy vielä hyvin. Nyt kun Naatti on saanut enemmän huomiota osakseen ja sen ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotakin, se tuntuu olevan tyytyväinen, ei kolistele kaltereita tai harrasta vankilapakoa häkistään. Se on utelias, mutta ei kovin rohkea, joka saattaakin selittää (ainakin osakseen) aggressiivisen käytöksen, se varmasti koki itsensä turvattomaksi häkkikaverinsa lähdön jälkeen.

Heidi ja hurja tappajakani Naatti

Aika vain näyttää miten Naatti meille sopeutuu, voihan se olla vielä vain vieraskoreakin. Avoimin ja realistisin mielin eteenpäin! Pidetään peukut ja isovarpaat pystyssä Naatin puolesta, toivottavasti saadaan siitä ihan pysyvä perheenjäsen :)