Epäonnea matkassa

Meille ei kuulukkaan tällä hetkellä ihan niin megahyvää kuin normaalisti. Olen vieraillut eläinlääkärillä kanien kanssa yhteensä vuodesta 2007 lähtien yhden käden sormilla laskettavan määrän (+ kastroinnit) ja n. viikon sisään on sijoittunut näistä vierailuista kaksi.

Viime viikolla lähdettiin lekurille Innan muksun, Fabion, kanssa. Raukka ontui jalkaansa, josta jo kotona huomattiin ilkeän näköinen haava, lääkärillä otetuista röntgenkuvista paljastuikin sitten paha murtuma, jonka kuntoon saaminen oli hyvin epätodennäköistä. Niimpä se reissu jäikin sitten pienen Fabsun viimeiseksi, hei hei pikkuinen :(  En edelleenkään tiedä mihin Fabsu oli jalkansa telonut, todennäköisesti sen erittäin osuvalla lisänimellä "Tarzan" oli osuutta asiaan... Jalka oli todennäköisesti jäänyt jonnekin väliin josta pupu oli sitä riuhtonut irti kohtaloikkain tuloksin.

Mitä poika edellä sitä äiti perässä?

No, eipä aikaakaan kun siis saatiin taas syy lähteä lääkärin pakeille. Huomasin nimittäin Innan jalassa jotain outoa keskiviikkoillalla. Inna ei ontunut jalkaansa tai tuntunut aristavan sitä muutenkaan, mutta vasemman takatassun sisimmäinen varvas oli vääntynyt hassusti sivulle. Inna ei jännittänyt varvasta mitenkään vaan se oli löysä, heiluteltavissa sivulle vapaasti. Seuraavana aamuna varasin ajan lääkäriltä perjantaille kun torstaina ei sopivia aikoja löytynyt ja Innaa ei kummallinen varvas tuntunut haittaavan, kipulääkettä annoin sille silti varalta.

Lääkärillä marssittiin sitten röntgeniin, tällä kertaa sain itse pitää Innaa paikoillaan koko toimituksen ajan, reipas oli tyttönen vaikka vieras tilanne ja lämmin sisäilma sitä hieman ärsyttivätkin. Murtumahan siellä varpaassa lymyili, onneksi ei samanluokan kuin Fabiolla. Kotiin lähdettiin Innan takajalka somassa paketissa sidottuna ja kipulääkkeen kera. Viikon päästä mennään sitten kontrollikäynnille, toivotaan että varvas olisi alkanut luutua oikealle paikalleen ongelmitta. Kyllä me tästä sentään hengissä selvitään, onneksi Inna ei ole kuitenkaan ihan niin rämäpää kuin poikansa :)

Innaa ei itseään tunnu jalan paketti häiritsevän, kunhan pesee koipeansa normaaliin malliin vaikka tiellä on kerros pehmikettä ja sideharsoa. Kertaalleen olen jo koko paketin vetänyt varovasti paikalleen kun se on lähtenyt valumaan jalasta pois, eipä tuolle oikein mitään mahda kun Inna ei malta olla heittämättä iloloikkaa jalastaan huolimatta ja eikä tuota sidettä voi paljoa jalan ympäri kiristää ettei veri lakkaa kiertämästä :D No, jos tuo ihan mahdottomaksi menee niin käydään pistämässä uusi paketti lääkärillä vielä tän viikon aikana.

Innalla on nyt jonkinsortin pomppukielto, häkissä ollut taso ei siis ollut ominainen somiste varpaan parantumista ajatellen. Kun taso ei ole kerran siirrettävissä, siirrettiin puput, uuteen häkkiin tietenkin. Päivisin tiimi I&J oleilee siis komppariaitauksessa nurtsilla, yöt ne viettävät sisällä tehdashäkissä kun aitauksesta nuo älyköt vois vaikka kaivaa itsensä hyvällä tuurilla pihalle yön pimeinä tunteina. Näistä häkkijärkkäilyistä johtuen päätin sekoittaa pakkaa vielä vähän lisää, siirsin Naatin ja Amien ulkohäkkiin (erikseen siis) ja Innan muksut sisälle Naatin lukaaliin.

 Kauhukaksikko nauttii illan viimeisistä auringonsäteistä aitauksessaan. Laatikossa siis heinää mikäli joku ajatteli sen uupuvan kokonaan.

Siitä epäonnesta puheenollen... Naatista ja Amiesta ei sitten tullutkaan parhaat kaverit. Tässä ollaan kokeiltu ties mitä kikkoja tyttöjen tutustuttamiseksi mutta en sitten tiedä mistä hiertää. Nuo on luultavasti vaan turhan paljon samanluonteisia, arkuudesta johtuva varautuneisuus estää kunnon tutustumisen ja tilalla on vain rajun näköisiä ninjapotkuja toisen kylkeen ja hampaat irveessä taistelua. Amie lähtee siis takaisin Carolle sitten kun saadaan kyyti järkkäiltyä, harmittaa kovasti että tässä nyt kävi näin :(

Myllypuro 19.7.2014

© Siiri

Nyt on meikän ekat sm-kisat koettu vaikka ne vähän kesken sinänsä omalta osalta jäikin, sunnuntaina kun en töiden takia päässyt paikalle. Ehkä ensi vuonna sitten koko viikonloppu esteilyä, pidetään sormet ristissä sen puolesta ainakin!

© Siiri

Matkattiin kisapaikalle Anniinan kanssa kera kolmen kanin, Anniinalla oli mukanaan Sipsu ja meidän taloutta edusti holskiduo I&J. Ekat kierrokset holskit hyppi aika tahmeasti, kuumuus tuntui uuvuttaneen kaksikon täysin eikä vauhtia tai ponnuvoimaa irronnut kummastakaan, Jali hiihteli maaliin 6 virheellä ja Inna säälittävällä 7 virheellä :D Odotukset tokaa kierrosta varten ei olleet kovin suuret, realistina ajattelin et ei kai nuo sen paremmin jaksa nytkään kun olivat kerran nuupahtaneita jo ekalla kierroksellakin... Vielä mitä! Jalille tokalta kierrokselta 3 virhettä, Innalle 2! Hyvä me! Meidän jengin ei ole mikään tarkoitus edes haaveilla klassauksista tai sijoituksista mutta itsemme ylitettiin ja se on pääasia :) Innalle vieläpä irtosi (jo toistamiseen) kunniamaininta hyvästä parannuksesta, eli ihan palkinnoitta ei jääty vaikka ei sen suurempaa menestystä niitettykään.

© Siiri

Kaiken kaikkiaan päivä oli positiivinen, vaikkakin pitkä, kotiin päästiin lähtemään vasta kahdeksan jälkeen. Tuliaisiksi erittäin kipeiden, palaneiden käsivarsien ja reisien lisäksi kotiin lähti myös jotain vähän yllätyksellisempää - nimittäin venäläistypy Amie! Amie muuttaa nimittäin nyt Carolta meille ja tarkoitus olisi saada siitä ja Naatista kaverukset :) Toivottavasti tytöt tykkäävät toisistaan ja viihtyvät toistensa seurassa.

© Siiri

Amie kisaa kv:ta molemmilla radoilla ja on nyt Myllypuron suorituksen mukaan laskien saanut suoralta 2 ja mutkalta 3 klassausta, absurdia ajatella että nyt on meilläkin talossa kani joka oikeasti jopa hyppii hyvin! Myös ulkomuodossa typy on pyörähtänyt ja napannut kerran jopa hienot 94,5p :) Monitoimivensku siis! Ja entistä monitoimisempi mikäli nyt vain suostuu Naatin seuraneidiksi.

 Hieno tykittäjä Amie :)

Uusikaupunki 15.6.

Aika palailla normaalin rytmin pariin! Taas voitaisiin todeta että parempi myöhään kun ei milloinkaan, tästäkin tapahtumasta on jo näköjään vierähtänyt lähes kuukausi :D No, pikkuvikoja! Uudessakaupungissa, Rairannan caravan-alueella järjestettiin leikkimieliset kaninäyttelyt sunnuntaina 15.6. ja sinnehän meidänkin porukka suunnisti kera kaikkien muiden pitkäkorvaisten paitsi Naatin (siitä kun ei saa pettikania tekemällään). Ilmoittautuminen tapahtui paikanpäällä, ja mukaan pääsivät siis tuolloin vielä vailla kutsumanimiä olleet Innan muksut Boston Manor, Theydon Bois ja Arnos Grove, sekä itse kauhukaksikko Inna ja Jali.

Anniinan luona nykyään asusteleva Marble Arch aka Alvin arvostelussa

Normaalien pisteytettyjen arvostelulomakkeiden sijaan tuomari rastitti taulukkoon sopivimman arvosanan ominaisuudelle (esimerkiksi käsiteltävyys: hyvä, turkki: erinomainen). Omasta mielestä tää oli vähän kummallinen järjestely, kuulemman edellisinä vuosina oli kuitenkin käytetty ihan perinteisiä arvostelulomakkeita - miksi vaihtaa hyväksi todetusta selkeästi epäkäytännöllisempään?

Arvostelut oli nopeasti ohi kun kaneja oli suhteellisen vähän ja jokainen näytteilleasettaja toimi oman kaninsa assistenttina, aina välistä seurailtiin myös SEKin järkkäämiä kisoja jotka oli samassa tilassa näyttelyn kanssa. Palkintojenjaossa koettiin positiivinen yllätys kun pieni rääpäle Arnos Grove kipusi BIS3-pallille, kuvitteelliselle sellaiselle tosin. Palkinnoksi saatiin pokaali (jollaisia meidän poppoo ei oo koskaan vielä voittanutkaan, Innakin sai tuollaisen kummallisen plakaatin bis-sijastaan reilu vuosi sitten), pussi ruokaa ja omavalintainen kapistus, meikä nappasi pöydältä siis hienon ruokakupin jota koristavat holskit, mitkäs muutkaan.

Oli kaikenkaikkiaan mukava päivä pitkän ja raskaan leiriviikon jälkeen, ilma oli kaunis ja tapahtuma mukavan pienimuotoinen ja rento :)

-------------------------------------

Niistä Innan muksujen kutsumanimistä muuten! Tarkoitus on nyt siis jättää ainakin toistaiseksi kotiin Arnos Grove aka Jedi, sen pitämistä kun on pohdittu ihan sen ensimmäisistä päivistä alkaen, ja nyt kun Oodi kuoli tuli sellainen fiilis et onhan tuo pakko kotiin jättää. Jedi on sellainen spesiaalirääpäle, ainutlaatuinen tyhjäpää kuten äitinsäkin. Muut kaksi muksua etsivät edelleen kotia, mutta pakkohan niillekin oli jonkinsortin nimet keksiä, ihan vain arjen helpottamiseksi. Isompi muksu Theydon Bois tunnetaan perheen kesken nykyään siis Fabiona ja pienempi Boston Manor Bärtilinä :D Onhan noi nyt naurettavat nimet mutta ajavat asiansa, tulevat kodit saavat pojat nimetä sitten miksi ikinä haluavatkaan.

Palaillaan jonkinlaisissa tunnelmissa ensi viikolla, kanileiripostaus on edelleen työn alla ja olishan tässä muutakin kirjoiteltavaa vaikka kuinka. Ensi lauantaina käväisen estehypyn sm-kisoissa Helsingissä, katsotaan josko ilmoitan Innan ja Jalin sinne hyppimään vai menenkö vain katselemaan kun muut hoitaa urheilupuolen.

Long time no abc

Terppa vaan pitkästä aikaa! Viimeisimmästä postauksesta tuntuu kuluneen pieni ikuisuus aikaa mutta jospa sitä tästä nyt taas ryhdistäydyttäisiin pikku hiljaa. Hiljaiselon en olettanut itsekään kestävän näin kauaa, mutta joskus sitä pitää antaa vaan pölyn laskeutua ennen kuin uskaltaa antaa sormien viedä ja kirjoittaa...

Noin viikko kanileirin jälkeen ajattelin kirjoitella leiriviikosta, mutta leiristä liikkui sen verran inhottavaa paskapuhetta ympäri virtuaalipuskaradiota että mieli teki vain irrottautua koko tietokoneesta hetkeksi. Se on paljon sanottu multa se. Tuli sellainen fiilis, että mitä ikinä olisinkaan leiristä kirjoittanut, olis käännetty jollain tavoin mua tai pääosin leirinjärjestäjää vastaan. Harmitti erittäin paljon mukavan leiriviikon jälkeen kuulla keksittyjä kauhukuvia siitä, mitä leirillä oli tehty tai miten kaikki oli mennyt päin persettä. Leiriläisiltä olen itse kuullut vain positiivista palautetta, ja se on tottakai tärkeintä. Paskanjauhanta sikseen, vaikka se erittäin perseestä onkin, oikeastaan myös tosi syvältä sieltä.

No, seuraavaksi sitten kuulin että jopa Oodin kuolemasta oli keksitty jotain mitä ihmeellisintä sontaa. Mulle oli jo tottakai valmiiksi iso murhe että mun ensimmäinen oma kasvatti, jota varten oli keksitty ties mitä tulevaisuudensuunnitelmia ja joka oli just vakiinnuttanut paikkansa perheessä, lähti loikkimaan vihreimmille porkkanamaille. Mutta siinä vaiheessa kun kuulin että tästäkin oli vaan pakko keksiä jotain älytöntä paskaa voin kertoa, että tuntui sata kertaa pahemmalta. Juorut kiertää tottakai, ja varsinkin eläinpiireissä ne tuntuu kiertävän normaaliakin kovempaa tahtia, mutta tällaisessa tilanteessa ne vaan tuntuu väistämättömän paskamaisilta.

Ei, Oodi ei kuollut tikkaukseen. Ei, Jasmine ei tikannut Oodia. Ei, Oodin haavaa ei tikattu ompelukonelangalla. Ei, Oodille ei annettu liikaa antibioottia. Ei, Oodin haavaa ei ommeltu huonosti/hutiloiden. Haava oli niin siisti kuin siitä olisi voinut koskaan saada, koska kyseessä ei ollut viiltohaava, vaan Oodin päänahasta puuttui kokonainen pala. Jos nyt jotakuta kiinnostaa tapahtumien yksityiskohdat vielä intensiivisemmin ja laajemmalla mittakaavalla niin mulle saa pistää viestiä ihan missä sosiaalisen median muodossa tahansa taikka sähköpostilla/tekstiviestitse. En loukkaannu, en vedä johtopäätöksiä. Mielelläni kerron, mikäli se estää tällaisten ihmeellisten spekulaatioiden eteenpäinviemisen.

muokkelismoukkelis// nyt kun on monella ymmärryksessä vikaa niin ei, Oodi ei kuollut antibiootteihin vaan antibiooteista tulleeseen ripuliin (yksin olemisesta aiheutunut stressu tuskin paransi tilannetta). Paskaa on taas jauhettu ympäri maita ja mantuja, vieläpä ihmisten toimesta joitten oletin osaavan käyttää ajattelukykyään ja joilla oletin olevan luetunymmärtämisen suhteellisen hyvässä vireessä. No, toivoo vaan saa että ihmisillä on sitä kuuluisaa kriittisyyttä näitten puheiden suhteen, kaikkea ei tarvi niellä pureskelematta.

*********

Eiköhän se ollut tarpeeksi mutinaa yhdelle postaukselle. Koitan joku päivä saada aikaiseksi jonkinsortin summauksen leiriviikosta, mikäli aikataulut vaan antaa myöden. Työt vie vaan ison osan mun aikaa tällä hetkellä, esimerkiksi normaaleja viikonloppuja mulla ei ole näköpiirissä ainakaan kuukauteen. Ensi viikonloppuna on vuorossa Maskun estekisat joissa olen itse toisena vastuuhenkilönä, totta kai senkin viikonlopun olen töissä kiinni... No, onneksi en oo sentään yksin kisoja järkkäämässä, mun duuni oli muutenkin vain enimmäkseen kisapaikan järkkääminen :) Toivottavasti tulee viikonloppuna hyvä sää ja paljon porukkaa paikalle ja toivon mukaan Masku hoodzit ei pelästytä ketään pahanpäiväisesti ja jätä elinikäisiä traumoja ;) 

Hei hei, pikkuinen

Pieni Oodi lähti paremmille porkkanamaille keskiviikkona. Nuku rauhassa pikkuinen ♥

Syyhyn en sen enempää tällä erää jäksä paneutua, mutta päässä olleen tikatun haavan takia annetut antibiootit olivat liian suuri vastus pienen pupun kropalle yhdistettynä stressiin jota se koki erotettuna tutuista ja turvallisista kanikavereista.

Palaillaan blogin ääreen taas kun on intoa kirjoitella. Kerrottavaa on enemmän kuin tarpeeksi pupuleiriltä jolla vietin koko tämän viikon, miten voikaan 5 päivään mahtua näin paljon iloa ja surua.

Muksut 7 vko (video)

Tulee nyt vähän tyhmästi tää video erikseen mutta unohdin sen edellisestä postauksesta ja kukaan tuskin osaisi enää sitä sieltä katsoa mikäli vähin äänin sen postaukseen muokkaisinkin :D Siispä, muksut mussuttamassa mansikanlehtiä 7-viikkoisina, bon appétit.

Muksut 7 vko

Äkkiä tää aika rientää, kohta nää pienet pallerot lentää jo pesästä! Eilen tiistaina tuli tosiaan 7 viikko täyteen muksujen parissa ja täytyy sanoa että olo on haikea, kohta ei tarvitse enää laskea kahdeksaan saakka kun selvittää onko kaikki kakrut vielä tallella häkissä. Enää kolme muksua on vailla kotia, toivottavasti niillekin vielä syksyyn mennessä löytyy hyvät kodit :)

Kotiin jäävä muksu sai myös n. viikko sitten kutsumanimen, Dollis Hill on siis kavereiden kesken Oodi :) Olen seuraillut muksujen kasvua ja vertaillut Oodin painoa muitten sisarusten painoihin ja näyttäis siltä että tyttö kasvaa ihan samaa tahtia muiden kanssa vaikka elääkin äipän ja Jalin kanssa kolmistaan, hyvä hyvä! Tiedä sitten onko kyse "kypsemmästä" seurasta (voiko noita kahta tyhjäpäätä nyt kypsiksi kutsua) vaiko ihan vaan Oodin omasta luonteesta, mutta nuori neiti tuntuu olevan selkeästi rationaalisempi ja aikuisempi kuin adhd-sisaruksensa. Se on itsevarma eikä sättää turhia, muut poikaset kun spurttailevat minne sattuu katsomatta sen enempää kenen kaverin pään runnovat mennessään. No, eiköhän noikin tuosta pikkuhiljaa rauhoitu ja kasvata aivot :D

Tänään kaikki mukulat saivat vihdoin molempiin korviinsa tatskat, vasemmasta korvasta löytyy siis jokaiselta omakohtainen tunnistenumero ja oikeasta kaniyhdistyksen jäsennumeroni, tietääpähän mistä pupu on alunperin tullut jos tulevaisuudessa tunnistamiselle tarvetta löytyy :)

 u. Boston Manor

 u. Brent Cross VAPAA

 u. Arnos Grove VAPAA

 n. Dollis Hill "Oodi"

 n. Maida Vale

 u. Marble Arch

 u. Oxford Circus

u. Theydon Bois VAPAA