keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pyhtää 30.8.2014


Mikä järki oli pistää nää Pyhtää- ja Puotinharjupostaukset tälla tavalla väärinpäin, ei mitään käryä... No, sentään tässä postauksessa vähän siedettävämmät kuvat, lähes terapeuttista leikkiä välillä photarin kanssa ihan perus kuvanmuokkauksen muodossa. Tässä olen vääntänyt ties minkälaista projektia photarin avustuksella, ensimmäisenä mainittakoon Anniinan blogin ulkoasu (joka on ollut työn alla ikuisuuden, sori Anskuli!) ja sitten vähän erilaisia jutteleita joista ehkä lisää vielä myöhemmin :) Tännekin blogiin on tuloillansa uusi ulkoasu tässä syksyllä mut koitan hoitaa vähän tärkeemmät hommat ensin alta pois.

Jassun uusi vaava, havannasoopeli white venäläinen kääpiöjänis ♥

Mutta, Pyhtää! Siitä onkin jo tasan vuosi kun piipahdettiin Pyhtäällä viimeksi kanien kanssa, silloin näyttelyt oli kaksipäiväiset, Inna korkkasi ulkomuotouransa erittäin kömpelösti ja paikalla oli myös Suomen Estekanit joiden kisoissa team I&J aloittivat esteuransa (suht kömpelösti tässäkin). Tällä kertaa sekä ulkomuoto että petti oli lauantaina, esteitä kisailtiinkin siis suunnuntaina Puotinharjulla. Aamu alkoi "lupaavasti" kun nukuin pommiin ja matkaan päästiin Lindan kanssa puolitoista tuntia myöhässä aikataulusta. Melkein hävettää tosin myöntää että oltiin silti ihan aikataulussa näyttelypaikalla, niin sitä kaasujalka välillä painaa kiireen alla :D Noh, pääasia kuitenkin että perille päästiin ehjin nahoin ja tarpeeksi ajoissa.

Innaa taas kiusataan.

Mukana näyttelyissä olivat vain Inna ja Jali petteilemässä, Innan olisin halunnut pistää myös ulkomuotoon mutta rahatilanne ei vaan antanut myöden kun ilmoja piti lähetellä. No, Asikkalassa sitten! Jedi oli mukana kannustusjoukoissa, karvanvaihdon takia en sitä viitsinyt pistää mukaan jälki-ilmolla.

Pisteet petissä oli molemmilla pupuilla hyvät ja molemmille irtosi myös kumat 5 pisteen kohdista! Tätä ennen oon tainnut koko näyttelyharrastukseni aikana saada kerran kuman 5 pisteen kohdista, yleensä tassut on olleet meidän kanien kompastuskivi. Monet tuomarit miinustaa jo heti pienestäkin värjäymästä pisteitä ja no, miltäs luulette Innan ja Jalinkin tassujen näyttävän kun ne asuu koko kesän maapohjalla... Innan murtuneen varpaan takia kaksikko on nyt joutunut asumaan sisätiloissa purun päällä ja se näkyi myös tassuista, ei ne ole varmaan ikinä olleet niin puhtaat kuin ovat nyt! Jotain hyötyä siitäkin pirun varvasepisodista sitten :D Alla kanien arvostelut vielä tarkemmin.


Näyttelypäivä meni ohi ihan hujauksessa, tuntui kuin oltaisiin oltu paikalla vaan parikymmentä minuuttia monen tunnin sijaan. Aamupalalla käytiin ABC:llä syömässä hampparit, mitäs muutakaan. Lounaalla käytiin ABC:llä syömässä hampparit, mitäs muutakaan.... Lounas vähän venähti kun oletettiin ettei meillä olis mitään kiirettä mihinkään, näyttelypaikalle takas tultaessa selviskin että näyttelyt oli jo pettien osalta ohi ja palkintojenjakokin missattiin totaalisesti. Lindan holski Deli oli vieläpä voittanut koko potin ollen PPK1 ja me oltiin vaan tyytyväisenä mussutettu huoltismättöä kun Deliä oltiin huhuiltu PPK-pöydälle :D Noh, mitäs tuosta, ens kerralla sitten ;)


Näyttelyissä oli esillä myös ihan valtavan suloinen pienihopea-poikue, luonnonkeltaisia sydäntenmurskaajia kokonainen laumallinen :3 Kaksi naarasta olis ollut vielä ostettavissa, voi että teki mieli ottaa siitä yksi Jedille kaveriksi...! Alustavasti varailinkin toisen naaraista ja mulla on tässä Asikkalaan asti mietintäaikaa, ei oo helppoa tää päätöksen teko. Sinänsä pienihopea on kyllä ollut jo piiiiitkään meikän hankintalistalla mutta toisaalta kyllä tässä ainakin kuukausi ellei parikin mene ennen kuin lähden Jediä pallien poistoon kiikuttamaan... Haluan että tirpana saa ihan reilusti aikaa kasvaa siihen lopulliseen mittaansa kun ei tuota oikein muutenkaan olla isolla koolla siunattu. No, onhan tuohon Asikkalaankin vielä melkein kuukausi aikaa...

4 kommenttia:

  1. Uujoo, jedille tytsykamu!! Ja eipä tuo ulkoasun viivästyminen mitään haittaa :D

    VastaaPoista
  2. HENNAAAAA! Oikeesti et voi laittaa tommosii kuviii hopsuist ja varmaa sä oot varannu niist toisen. Äää en kestä, liian ihania :o

    ja et varmasti arvaa kuka oon ;)

    VastaaPoista