sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain estereenit

Eilen suunnattiin kerrankin koko kaninelikon kera reissuun, huristeltiin nimittäin Anniinan kanssa aamupäivällä Piikkiöön jossa miittailtiin Maijan, Sagan ja Karoliinan kanssa. Tarkoitus oli viettää rento ja mukava päivä kaneja reenaillessa ja niinhän sitten tehtiinkin. Oli kyllä hirmu kivaa vaikka lopuksi päälle sattunut sade antoi sopivasti potkua kotiinlähdölle.



Lopulta hyppimään omista kaneista pääsivät ainoastaan Jedi ja Naatti(!!!), joista viimeisimpänä mainittu yllätti kyllä ihan täysin, mamma hyppeli helppoa suoraa melkein itsenäisesti radalla edeten. Joku vipu sillä on päässä naksahtanut, tosin ihan oikeaan suuntaan. Katsotaan josko jaksaisin ottaa sen joskus ihan kisoihinkin kokeilemaan onneaan. Jedi meni keskivaikean suoran pari kertaa läpi, mutta kevät ja muitten kanien suloiset tuoksut vei sen verran sen huomiota että sitä oli turha sen enempää kiusata esteiden kanssa. Velipoika Alvin sitavastoin tykitteli eliittikokoisiakin esteitä menemään, sillä on ihan eri tatsi hommassa kuin Jedsterillä.



Inna ja Jali sai tällä kertaa tyytyä ihan vaan hihnan päässä jaloitteluun, ne saa sit tehdä enemmän tuttavuutta esteiden kanssa kotosalla. En tiiä oliko Jalilla jossain muodossa kevättä rinnassa, mutta se harrasti iloloikkimista ulkoillessaan ihan antaumuksella, ei se oo ikinä ennen jaksanut valjaat päällä lähteä irroittelemaan. Hyvä tosin vaan että herra pullamössökin jaksaa vielä oikoa koipiaan.

Kiitoksii nii pal hyväst seurast kaikil! Pitää kyllä ehdottomasti päästä treenailemaan uudemmankin kerran, ei mitään valittamista!

Kuvista iso kiitos Maijalle ja Sagalle!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyl Naattikin näköjään vaan osaa jos tahtoo :D

      Poista
  2. Täällä blogissas on aina niin kivoja kuvia! :) jään tätä seuraamaan!

    - Neljän kanin elämän vilskettä ja melskettä pääset seuraamaan täällä: http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista