maanantai 26. elokuuta 2013

Messuilua Turussa

Inna leikkii vajakkia kera näyttelyhäkin pahvin. On se fiksu eläin.

Taas on kerrottavana näyttelyterveisiä, tässä on menossa nyt tällainen kolmen viikonlopun näyttelyputki joka huipentuu sitten Pyhtäällä ensi viikonloppuna :D Nyt sitten vieteltiin sekä lauantai että sunnuntai Turun messuilla pupujen kanssa, oli tosi kivaa vaikka varsinkin lauantaina olin itse suhteellisen väsyneissä tunnelmissa - sunnuntai sujuikin sitten odottamattomasti vähän pirteempänä, vaikka pohjalla olikin n. 5 tunnin yöunet.

Väsynyt hönö. Korvat v-tyyliä.

Aloitetaan lauantaista. Näyttelypäivä alkoi nopealla pupujen tarkastuksella, leikkasin vielä ripeästi molemmilta kakaroilta kynnet vaikka eipä niissä hirveästi varaa ollut kun just viikko sitten leikattiin :D No, kunhan näytti että ne oltiin edes jotenkin huomioitu. Pistin sitten kanit omiin näyttelyhäkkeihinsä ja alettiin sitten odotella messuja kunnolla alkavaksi. Ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut kun kanien ympärillä vilisi ihan rutosti porukkaa ja kanien arvostelut pääsi kunnolla siinä samalla käyntiin. Roudasin sekä Jalia että Innaa päivän aikana muutamaan otteeseen LeKan paijauspöydälle ja välillä häkkiin takaisin, molemmat osas kyllä nauttia ihmisten silityksistä täysin siemauksin :) Liityinpä sitten myös LeKan jäseneksi siinä samalla kun muutenkin Lindan kanssa hyörin infopisteen luona, se oli hyvin käytetty kakskymppinen se!

"Silittäkää takamustani, alamaiseni!"

Tähän väliin kanien arvostelut lauantailta:

Jali:
Yleiskunto 28/30: Lihaksikas ja sopusuhtainen
Turkki 18/20: Erittäin tiivis ja palautuva
Korvat 5/5: Puhtaat
Silmät 5/5: Kauniit ja kirkkaat
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Hyvin leikatut
Tassut: 5/5: Tarpeeksi puhtaat
Häntä 4/5: Huomio hännän alue (mah. eläinlääkäri?) *
Käsiteltävyys 18,5/20: Rauhallinen, vastustelee välillä
Yhteensä 93,5/100
*= kastroinnin jälkeinen kalju pyllyhän se siellä kummitteli.... :D

Inna:
Yleiskunto 28/30: Erittäin lihaksikas ja sopusuhtainen
Turkki 17,5/20: Hieman karvanlähtöä
Korvat 5/5: Puhtaat
Silmät 5/5: Kauniit ripset
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Hyvin leikatut
Tassut: 5/5: Riittävän puhtaat
Häntä 5/5: Paksu ja puhdas
Käsiteltävyys 18/20: Jännitti aluksi, muuten hyvä
Yhteensä 93,5/100

Molemmilla meni siis oikein hyvin! :) Innalle ropsahti myös kunniamaininta 5 pisteen kohdista ja Jali oli nuorten urosten LKV1. Hauskin palkinto oli kyllä ehdottomasti "Sihteerin suosikki"- ruusuke Innalle, siitä hyvän päälle ymmärtävälle sihteerille iso kiitos ;) Lauantain messupäivä päättyi omalta kohdalta valitettavasti etuajassa, piti lähteä kotiin suihkuun ja vaihtamaan vaatteet kun kaverilla oli läksiäiset Turussa joita varten hän oli varannut meidän pienelle kaveriporukalle pöydän ravintolasta illaksi.

Käytin liikaakin aikaa naapuriständin kalojen kuvaamiseen sunnuntaina hehe

Sitten sunnuntaihin! Messupäivä valkeni taas onneksi aurinkoisena ja päivän aloitus oli huomattavasti rauhallisempi lauantaita kun kanien kynnetkin oli leikattu jo valmiiksi. Sunnuntai sujui sutjakkaasti mm. LeKan paijauspisteellä istuskellen ja vastaillen ihmisten kysymyksiin kaneista aina välillä - "Miksei nää pöydällä olevat kanit hyppää pois? Miksei ne papanoi? Eikö ne koskaan papanoi? Syökö kanit kaikki johdot kotona, voiko niitä päästää ulos häkistä? Voiko kaneja pitää sylissä vai pureeko ne aina?". Viimeiseen kysymykseen annoin vastauksen nostamalla Jalin syliin ja antamalla Jalin harjoittaa pusuttelijan luonnettaan meikäläisen naamaan :D Juu, ei tää mitään sylissä viihdy, ei ei.

Kahden ja puolen euron taivas! Hetkinen eiks tää ollu pupublogi, missä pupukuvat...

Päivään mahtui paljon kaikkea mielenkiintoista muutenkin, esimerkiksi vielä messujen viime minuuteilla oli messuhallissa undulaatin metsästys- iltamat ja itse addiktoiduin täysin päivän aikana donitsikojun jäähilejuomaan (nam nam!). Kävin moikkaamassa sunnuntaina myös lauantaina mua ahdistellutta Saunalahden myyjää ja vaihdoin kuin vaihdoinkin liittymää vaikka tää myyjä lauantaina vanno etten tulis takas jos en heti silloin lauantaina sitä liittymää ottais :D Hirveesti en tehnyt messuostoksia koko viikonlopun aikana muuten, mitä nyt perus metrilakuja ostin totta kai ja LeKan kojusta ostin 3 Papanaattoria ja pehmopupun :)

Puoliluppa Jali ja utelias naapuri Otto.

Tässä sunnuntain arvostelut:

Jali:
Yleiskunto 28/30: Ikäisekseen hyvin kehittynyt
Turkki 19/20: Upea!
Korvat 5/5: Ok
Silmät 5/5: Kauniit
Hampaat 5/5: "Pepsodent-hampaat" =)
Kynnet: 5/5: Hyvin leikattu
Tassut: 4,5/5: Peukalon yläpuolella likaa
Häntä 4,5/5: Hajurauhasissa likaa
Käsiteltävyys 18,5/20: Nuolee tuomaria
Yhteensä 94,5/100

Inna:
Yleiskunto 28/30: Sulavalinjainen
Turkki 18/20: Paikoitellen eloton
Korvat 5/5: Ok
Silmät 5/5: Kauniit
Hampaat 5/5: Ok
Kynnet: 5/5: Siistit
Tassut: 4/5: Kellertymää
Häntä 4,5/5: Toisessa hajurauhasessa töhnää
Käsiteltävyys 19/20: Helppo käsitellä
Yhteensä 93,5/100

Sunnuntai menikin sitten jopa lauantaita paremmin! Molemmat kanit selkeesti otti onkeensa käsittelyn suhteen ja Jalikin lahjoi tuomaria suukkojen voimin. Jali sai myös KuMan turkista, oli nuorten urosten LKV1 ja sai ruokapussin lohdutuspalkintona siitä että pääsi melkein BIS-pöydälle :) Innalle ei ruusukkeita herunut sunnuntailta mut hyvät pisteet tuli silti ja tyttö kyllä käyttäytyi hienosti vaikka vietti välillä pitkiäkin aikoja paijauspöydällä palluteltavaa ♥

Inna toisten pupujen ruusukkeiden perässä, tommone kateellinen kakka.

Oli kaikinpuolin onnistunut messuviikonloppu ja seura oli parasta :) Kyllä LeKan näyttelyt on syöpynyt mun omaan mieleen niin miellyttävinä kokemuksina et totta kai seuraavaksi nähdäänkin samaa porukkaa sitten Humppilassa LeKan näyttelyiden merkeissä!



Kakarat palkintojensa kera :)

Tänään saapuikin sitten Pyhtään ulkomuodon ja petin vahvarit, oonkin näköjään ilmoittanut Jalin luonnonkeltaisena pettipöydälle vaan samapa tuo :D Eilen ilmoitin molemmat kanit myös hyppimään helppoa suoraa Pyhtäälle sunnuntaille, katotaan miten kummatkin suoriutuu ekoista estekisoistaan.

ps. Jali peitteli itsensä hienosti heinällä ja otti pikku torkut lauantaina, ymmärtäähän sen että välillä vähän väsyttääkin ♥

2 kommenttia: