Vuoden alussa naapurimaassa kuhistiin, kun Clara Nordquist kirjoitti blogiinsa siitä, miten koki kanien käsittelyssä esteradalla olevan parantamisen varaa. Meillä Suomessa aihe ei kirvoittanut kovin suurta mielipiteenvaihtoa, lieko syynä sitten kielimuuri taikka erot estehyppykulttuureissa maiden välillä – onhan tuolla isommissa piireissä enemmän aihetta huolestua kuin täällä harmonisessa lintukodossamme. Näinköhän?
Totuus on itseasiassa päinvastainen. Ruotsissa ohjaustyylit ovat aivan eri tasolla kuin meillä Suomessa (ruotsalaisten kannalta positiivisessa mielessä), ja tästä huolimatta rakkaat naapurimme näkevät ohjaustavoissaan paljon parannettavaa. Meillä harvoin kukaan kanssaharrastajista puuttuu koko harrastajakunnan toimintatapoihin. Onhan sitä ennenkin kuultu estehyppyä harrastamattomien suusta, miten näyttää ilkeältä kun pupua kiskotaan hihnasta tai kun sitä käsin ”kannustetaan” esteen edessä hyppäämään tökkimällä ja suulla naksuttamalla. Pyh, sehän on vain pelin henki. Pupua ei huvita, sitä pitää vain hieman rohkaista. Onhan sitä aikojen saatossa todettu, että naksutus, hihnasta veto ja kyljistä tökkiminen näkyvät parempina tuloksina. Niinpä varmaan. Todettua kuitenkin on, että monen silmään meno esteradalla näyttää hurjalta, kenties jopa ilkeältä. Kokeneen harrastajan on helppo todeta, että näin tätä pupua vain ohjataan, se on tottunut tällaiseen ohjaustyyliin, mutta ei se poista sitä totuutta, että ulkopuolinen kokee tilanteen kanille epämiellyttäväksi. Onko koskaan käynyt mielessä, että tässä ajatuksessa on jotain perää? Ihmiselle on luontaista olla kiinnittämättä huomiota asioihin, jotka ovat jo rutiineja, jotka tulevat jo täysin selkärangasta ja joihin on vaan yksinkertaisesti totuttu. Kanin ohjaaminen radalla on juurikin tällainen asia, tapa, tyyli jolla kukin on tottunut kania ohjeistamaan. Ei sitä tarvitse sen enempään miettiä, sitä vaan menee ja tekee, ihan kuin aina ennenkin. Sama muiden suorituksia katsellessa – näinhän me ollaan aina kaneja ohjattu, ja ohjataan tulevaisuudessakin. Epäkohdat ja ongelmat sulautuvat tuttuun tyyliin kuin loinen isäntäänsä ja huomataan vasta kun epätoivottu vieras on päässyt ottamaan osakseen aivan liikaa asuinpinta-alaa. Saman ongelman äärellä olemme nyt keskustellessamme kanin ohjauksen epäkohdista.
Kani on saaliseläin, jolle on ominaista pyrkiä pakoon erilaisia ääniä tai tilanteita. Omat lemmikkikanimme ovat tulleet pitkän matkan siitä, miten niiden esi-isät toimivat luonnossa, mutta kani on edelleen perusluonteeltaan arka eläin. Itsestäänselvää on, että kanille ei saa huutaa, sitä ei saa väkivalloin potkia tai heitellä, eikä sitä saa pelästyttää tömistelemällä. Kukaan ei halua aiheuttaa omalle rakkaalle lemmikilleen pahaa mieltä tai sydämentykytyksiä omalla käytöksellään. On kuitenkin hyvä muistaa, että me koemme monet asiat erilaisina kuin kani ne kokee. Meille suulla naksuttaminen saattaa olla vain rohkaiseva kannuste, kani saattaa taas hermostua jatkuvasti kovasta äänestä, joka seuraa sitä kaikkialle, missä se liikkuu esteradalla. Meille hellä pepusta ja kyljestä tuuppinen on vain ohjeistavaa korjaamista, kani voi taas väistää kosketusta koska kaipaa omaa tilaa ja rauhaa ilman, että ihminen seuraa sitä kuin hai laivaa. Maailma näyttää kovin erilaiselta kanin näkökulmasta. Toki asiaan vaikuttaa myös se, mihin kani on tottunut, mutta tottuminen ei ole synonyymi positiivisen muistijäljen kanssa. Kani saattaa edetä radalla, koska haluaa pois epämiellyttävästä tilanteesta, ei niinkään silkasta hyppimisen ilosta. En missään nimessä sano, että jokainen kisakani inhoaa kilpailutilannetta, enhän olisi harrastaja itsekään jos ajattelisin näin. Tarkoitukseni on sanoa, että jatkuvan paineen luomisen sijaan meidän olisi oiva aika kokeilla, miten hommat sujuisivat kanin ehdoilla, positiivisen onnistumisen kautta. Tällaisesta kilpailutyylistä on positiivisia esimerkkejä nähtävillä myös nykyisissä kisapiireissä, nyt vaan pitäisi päästä niistä huonommista tavoista eroon.
Otetaanpa hetkeksi pieni hengähdystauko, ja virkistetään muistia Suomen Estekanit ry:n virallisten kilpailusääntöjen äärellä.
Sääntö nro 19: ”Kanin on liikuttava radalla ja ylitettävä esteet omasta vapaasta tahdostaan. Sitä saa ohjata eteenpäin käsien avulla, mutta kantaminen esteiden välillä on kielletty. Jalkojen käyttö ohjaamiseen on kielletty. Kania ei saa vetää eikä nostaa hihnan avulla esteiden välillä tai esteen yli. Hihnaa ei saa käyttää piiskana. Kania ei saa pelotella eteenpäin radalla tömäyttelemällä tai käyttämällä kovaa ääntä. Kania ei saa pakottaa eteenpäin radalla jatkuvalla koskettelemisella tai käsittelemisellä. Ohjaajalla ei saa olla hihnakäsi kanin etupuolella juuri ennen esteen ylitystä, sen aikana tai juuri sen jälkeen. Rikkomuksista hyppypari suljetaan luokasta varoituksen jälkeen...-”
Pitkälti samaa virttä jatkaa myös sääntö nro 20: ”Osallistuja, joka käsittelee kania varomattomasti, nostaa sitä selästä, selkä- tai niskanahasta, pudottaa maahan tai muulla tavalla käsittelee sitä huonosti, hylätään varoituksen jälkeen. Tämä pätee sekä ennen kilpailua, sen aikana että sen jälkeen.”
Aivan, selvät on sävelet, näillähän säännöillä me tätä peliä pelataan. Lajin ykkösmainoslausehan on, että sitä harrastetaan kanin ehdoilla, ja että hyppiminen perustuu kanin omaan tahtoon hyppiä, pakottaminen on ehdoton nounou. Jokin ei silti täsmää, mikäli ulkopuolisten silmin kaneja tökitään eteenpäin tai jopa pelotellaan radalla ääntä tai muuta keinoa apuna käyttäen. Herätys, arvon kanssakisaajat. Ei säännöissä mainittu kanin huono käsittely ole vain kärjistettyä hihnalla piiskaamista tai hännälle astumista. Mikään asia ei tässä kurjassa maailmassa ole noin mustavalkoista. Säännöt kieltävät jatkuvan koskettelemisen – tällaista toimintaa voidaan todistaa lähes poikkeuksetta joka kisoissa yhden tai useamman ohjaajan toimesta. Säännöissä sanotaan että hihnalla ohjaaminen on kielletty – väitän, että suurin osa nykyisistä kilpailijoista harrastaa tätä enemmän tai vähemmän. Varomatonta käsittelyä ilmenee yleensä esimerkiksi aloittelevilla kilpailijoilla, kun kisatilanne jännittää ja tulee sählättyä – tästä huolimatta jokaisen tulisi kiinnittää paremmin huomiota siihen, kuinka kaniaan koskee, nostaa, kantaa, kannustaa... Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin ei kiinnitä itse huomiota, mutta ulkopuolinen kiinnittää. Itsestäänselvyyksiä, joita ei osata kyseenalaistaa. Tai vaihtoehtoisesti, ei haluta kyseenlaistaa – eihän meistä kukaan tahallaan kaniansa laiminlyö, eikä siihen myöskään pyri, päinvastoin.
Mistä päästäänkin itse aiheen äärelle – en ole kirjoittamassa tätä kirjoitusta ohjaajamestarin näkökulmasta. Itseasiassa aivan päinvastoin, itselläni on vielä pitkä tie mitä kanin ohjaamiseen esteradalla tulee. Onneksi opin jatkuvasti, ja minulla on nimenomaan halua oppia. Oppimisprosessin yksi tärkeimmistä osa-alueista on kritiikin vastaanottaminen ja myös omien vikojen tiedostaminen. Olisi oikea sudenkuoppa todeta, että nyt osaan ohjata täydellisesti, ja piste. Aina, ihan aina, on parannettavaa, meistä jokaisella. Siispä kirjoitan tätä kirjoitusta niin muille esteharrastajille, kuin myös erityisesti itselleni. Minusta ei tule sellaista ihmistä, että en halua kehittyä. En suostu siihen. Olen kilpailunhenkinen siinä mielessä, että haluan olla omassa lajissani paras. Kikka onkin siinä, että samalla tiedostan, että tätä päämäärää en tule saavuttamaan koskaan. Aina löytyy joku minua parempi. Se ei silti tarkoita, että täydellisyyden tavoittelu olisi turhaa, se on parhaimmillaan erittäin motivoivaa ja tuottavaa, toki äärimmäisyyksiin vietynä uuvuttavaa. Pääasia on kuitenkin, että on halua kehittyä. Ottakaa siis jokainen nyt syyniin omat heikot kohdat ohjauksessa, oli se sitten kanin turha koskettelu, jatkuva naksuttelu, tai raju hihnakäsi. Tiedostakaa ongelmat, ja pyrkikää korjaamaan tottuja tapoja käytännössä. Pahoista tavoista on hankala päästä irti, mutta se ei ole missään nimessä mahdotonta. Kysykää neuvoa ja mielipidettä kanssaharrastajilta, sekä keskustelkaa kokemuksista. Yhdessä tälläkin harrastajaporukalla saadaan varmasti eniten onnistumisia aikaiseksi.
Miten tilannetta tulisi sitten korjata, muuten kuin vertaistukea hyväksi käyttäen? Itse ainakin pian valmiina helpon tuomarina aion huomauttaa kilpailijoille herkemmin huonosta käsittelystä, vaati se sitten nipottajan leimaa tai ei. Samaa toivon myös muilta tuomareilta, onhan tehtävänne nimenomaan valvoa että yhteisiä sääntöjä noudatetaan tällaisissa tilanteissa poikkeuksetta. Kavereita ei saa suosia, eikä päästää kokeneen kisaajan korjausliikettä vaativaa hypytystyyliä läpi sormien – kuten sanottu, jokaisella meistä on parantamisen varaa, ja tulee aina olemaan. Esimerkillistä toimintaa nähtiin tämän vuoden ensimmäisissä kisoissa, joissa kanssakisaaja huomautti radalla kulkevalle ohjaajalle kanin käsittelystä, vaikka tällainen vaatiikin paljon rohkeutta – hatun nosto tästä. Tarkoitushan ei missään nimessä ole loukata ketään tai solvata, vaan nimenomaan auttaa kaikkia yhdessä kohti parempaa lopputulemaa. Huomautus tai kritiikki ei ole häpeä, se tulee ottaa nöyränä vastaan ja ottaa siitä opikseen. Koskaan en ole huomannut kenenkään huomauttaneen kanin käsittelystä syyttä tai liian herkästi, joten palaute on aina ansaittua, hyvässä ja pahassa. Itse ainakin toivon että omasta tekemisestäni annettaisiin palautetta aktiivisemmin, jotta voisin kehittyä. Ilman ulkopuolisen näkökantaa kun on hankala hahmottaa, mitkä on oman tekemisen kipupisteet.
Millaiseen ohjaustyyliin meidän sitten tulisi pyrkiä? Kuten nytkin, meistä jokaisella on ja tulee olemaan oma tyyli kania käsitellessä, onhan kaneissakin eroja. Nykyisestä tilanteesta ei tarvitse kuin kitkeä ne ilkeät rikkaruohot pois, ei se ole rakettitiedettä. Jokainen ohjaatkoon miten itse parhaaksi kokee, niiden raamien sisällä, mitä kilpailusäännöt meille luovat. Niin ollaan teoriassa tehty nytkin, käytännössä tietynlaiset epäkohdat vain ovat saaneet liikaa kasvualustaa. Jätetään siis jatkuva kanin koskettelu pois, ei turhaan ”pompoteta” kania esteen edessä hypyn aikaansaamiseksi, ei naksuteta jatkuvasti, ei pidetä hihnaa lyhyenä tai kiskota hihnasta, minnekään ilmansuuntaan. Ei kipitetä kanin kintereillä jatkuvasti ja muistetaan rauhoittaa kanin kunnolla mikäli se pääsee hermostumaan. Sen sijaan annetaan kanin edetä itse, ja ohjeistetaan sitä tarvittaessa, esimerkiksi pepusta hellästi tuuppaamalla taikka juttelemalla kannustavasti. Juttelu on muuten itselläni ollut toimivin keino rauhottaa nimenomaan itseäni, en tiedä kiinnostaako se kania tuon taivaallista. Oma olemus kuitenkin vaikuttaa hurjasti myös kaniin, kani hermostuu ohjaajan hermoilusta ja ohjaaja taas hermostuu entistä enemmän kanin hermoilusta ja sama oravanpyörä syntyy myös positiivisen asenteen kanssa - iloinen omistaja on (useimmiten) yhtä kuin iloinen kani. Pyritään siis tsemppaamaan kanin lisäksi myös itseämme, joskus kun saa olla vähän itsekäskin. Nuorilla kaneilla koko hyppykoulutus tulisi ehdollistaa nimenomaan positiiviseen tekemiseen, ja pyrkiä unohtamaan kisoissakin turhat paineet, eihän tätä hommaa tehdä ruusukkeenkuvat silmissä. Jos menee hyvin, hyvä, jos pupua ei huvita, se ei haittaa, ensi kerralla paremmin. Mikäli oma kani ei etene mihinkään esteradalla ilman jatkuvaa paineen luomista joko fyysiesti tai äänen kanssa, on ehkä aika miettiä, onko estehyppy juuri tämän kanin juttu. Ehkä pupu on loman tarpeessa, tai harjoituksen? Mikä tahansa totuus onkin, ei se ole mikään maailmanloppu. Kaikki kanit eivät vain yksinkertaisesti hypi, ja toisaalta, onhan meillä jokaisella niitä päiviä kun ei vaan huvita. Aina voi kokeilla uudestaan, kunhan sen tekee nimenomaan kanin ehdoilla ja siinä mielentilassa, että oli tulos mikä tahansa tai saatinko tulosta lopulta ollenkaan, niin hakuna matata. Mitäs tuosta. Ei se vaikuta kanin lemmikinarvoon missään muodossa.
Pistetään tämä kirjoitus pakettiin toteamalla, että nöyränä ja positiivisella asialla eteenpäin. Puolustelut pois, antakaa itsellenne lupa kehittyä. Meillä kaikilla on kyllä ohjauksen perusidea hallussa, nyt vain hiotaan vielä kulmat pyöreiksi ja näytetään myös muille harrastajamaille miten korjausliike oikeaoppisesti tehdään! Meistä jokaisen vastuulla on toimia esimerkillisesti ja näyttää mallia myös muille.
Postaus oli mahtava ja pisti todenteolla miettimään. Olen vähän kuin odottanut, että tällänen postaus tulisi ja nyt sait vieläpä hyvät pohdinnat järkeväksi tekstiksi. Toivottavasti mahdollisimman moni lukis tän ajatuksella läpi! Upeeta työtä Henna 8)
VastaaPoistaTänks Japi! :)
PoistaSamaa mieltä! Olen yrittänyt monesti tuoda asiaa esiin, mutta mutta.. Lahjani eivät koskaan riitä näin hyviin ja kattaviin teksteihin. Jokatapauksessa, olen samaa mieltä ja mielestäni käsittelyyn tulisi kiinnittä PALJON enemmän huomiota. Kaililla meillä on paranettavaa, vaikka tietysti joillakin paljon enemmän kuin toisilla. Kumpa jatkuvasti huonosti kania kohteleville henkilöille annettaisiin herkemmin kisaamkskieltoja (ensin määräaikaisia tietenkin). Sillä välillä tuntuu, että aina vain puhutaan, puhutaan varoitellana ja varoitellaan, mutta mitään ei tapahdu (etenkään niillä joilla tämä käsittelytapa tuntuu olevan pinttynyt sinne takaraivoon). Mutkaradat ovat aina hieman kyseenalaistettavia, koska kani on saaliseläin. Olisi kiva jos sisätiloissa pystyttäisiin järjestämään kilpailuja missä kanit kulkisivat ilman hihnaa! Odotan innolla tuomarointiasi, sillä ainakin vielä voin oikeasti uskoa, että olit tämän tekstin kanssa tosissasi. Nimittäin kuten aikaisemminkin jo puhuin useilla (tuomareillakin) puhetta hyvästä aikeesta riittää, mutta toteutus on toinen.
VastaaPoistaTää on kyllä aihe joka on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle. Tällä hetkellä ei tunnuta ees varoittelevan huonosta käsittelystä, et sekin on "vaan jäänyt" monelta tuomarilta tavoista pois. Moni taitaa pelätä huomauttaa kisakavereille tällaisista epäkohdista kun oletuksena on että varoitus otetaan henkilökohtaisesti... Vaikka onhan se nimenomaan siinä palautteen saajassa vika mikäli ei osaa ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan.
PoistaKanit on kyllä sen verran viisaita eläimiä, että hyppivät myös mutkaratoja hienosti ilman suurempia "kannusteita", mutta tässäkin on iso merkitys sillä miten rata on rakennettu. Mutkien ei kuuluisi olla jyrkkiä, mutta usein sisätiloissa tilan puute aiheuttaa sen että mutkat menee ihan siksakiksi.
Mutta, toivon mukaan nyt saataisiin keskustelua aikaan jonka myötä myös muutos näihin epäkohtiin on mahdollinen! :)
En olekkaan ainoa joka näin miettii! Me hypellää kanien kanssa ihan vain huvinvuoksi kotona ja vain silloi kun kaneja huvittaa ja välillä itken verta, kun katson joidenkin ratasuorituksia tubesta. Oon aina aatellu, että oon vaan ite yliherkkä ja että on ihan ok, kun muut kiskoo kaneja radalla. Tärkeintähän esteillä olisi, että molemmilla, niin ihmisillä, kuin kaneilla on hauskaa.
VastaaPoistaNimenomaan näin! Ongelmana tämähän on toki varsinainen oravanpyörä: kun epäkohtiin ei puututa, jatkavat nykyiset kisaajat samaa rataa ja uudet harrastajat ottavat tääs näistä vanhoista konkareista mallia ja niin päin pois. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin (toivottavasti!) menossa.
PoistaMäkin kovasti odottelin että saisit tämän kirjoitettua, enkä todellakaan pettynyt lopputulokseen! :D Hyvää, selkeää tekstiä ja hyviä pointteja :) Toivottavasti mahdollisimman moni nyt lukisi tämän ja saataisiin kunnollista keskustelua aikaseksi!
VastaaPoistaKiitoksia ja toivotaan, tää kun on vieläpä aihe joka korostuu näin uuden kisakauden alussa entisestään :)
PoistaHyvä Henna! Ehkä kaikista paras, että just sä kirjotit tän, koska ihanan selkee ja kattava, neutraali, asiallinen paketti!
VastaaPoistaPs. Tietty vois sopia linkattuna joku hienosti ohjattu ruotsalais video vielä tähän esimerkiksi, eli juuri se millaista ohjaamista haluamme myös Suomeen!
Kitoos! Joo pitää katsoo josko löytyis jotain sopivia esimerkkejä vielä kirsikaksi kakun päälle :)
PoistaHieno postaus! Löysin juuri tämän blogin ja itselläni on kolome kania ja kaksi kania on MaiSulta. Käyn kisoissa myös aina silloin tällöin. Kesällä aattelin järjestää täällä Hangossa kisoja! Tosi hyvä postaus. Alankin sillöintällöin lukemaan tätä. (:
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaRohkeasti ja hyvin kirjoitettu! Hyvä että alat tuomaroimaan kisoja :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista