sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kauhukakaroiden kasvuvauhti kiristyy

Koko kööri 18 vrk

Taas ipanoista kuvia. Taas. Onko näille koskaan loppua? Toivottavasti ei! Onhan noita yks riesa koittaa asetella kameran eteen ees jotenkin edustavasti mut onhan ne nyt niin älyttömän lutusia, tokkopa kukaan kieltämään. Pian ollaan jo 3 viikon iässä, kaikki 8 muksua porskuttaa edelleen hyvissä voimissa ja Innallakaan ei oo ihan vielä mennyt hermo tuohon laumaan.

Ihan on se avainsana. On niitä hetkiä kun mammapupu tapittaa anovin silmin että pliis, ota nyt noi jo pois täältä mun kämpästä. Enkä yhtään ihmettele, noi alkaa jo pikkuhiljaa näyttää niitä adhdhulivili-puoliaan, jotka siis on peritty puhtaasti molemmilta vanhemmilta. Välillä vedetään piirileikkiä ympäri häkkiä kera suhteellisen säälittävien iloloikkien ja pikkuspurttien, välillä keräännytään taas yhdeksi isoksi kasaksi häkin nurkkaan päivänokosille. Innalle päivän kohokohtia on tottakai päiväuniajat (joita on onneksi vielä paljon), jolloin mamma itsekin voi levähtää ja ehkäpä vielä hieman pussailla lapsiaan hellästi niitten ollessa jo ihan eri ulottuvuuksissa tuhisemassa.

Inna on kyllä toiminut aivan esimerkillisesti ipanoiden kanssa, siitä rapsutukset kiitokseksi. Nappulat saa kaikki reilusti ruokaa ja Inna puolustaa lapsiaan vierailta käsiltä, kotiväen se antaa pallotella niitä mielin määrin.

Päätin jättää sukupuolet kokonaan pois tästä postauksesta, tuntuu että aina kun totean jonkin kakruista varmaksi urokseksi se alkaakin muistuttaa jo naarasta ja toisin päin :D Kaikille naaraille on kuitenkin kodit jo tiedossa, uroksia on vielä vapaana.

  Keltamusta japanilainen kirjava

 Musta (merkattu vasempaan korvaan)

 Musta kirjava


 Musta (merkattu oikeaan korvaan)


 Keltamusta japanilainen


 Musta kirjava

 Musta

 Musta kirjava

8 kommenttia:

  1. En kestä kun tuo keltamusta japsi on niin ihana! <3 Ja onhan ne muutkin aivan hirvittävän söpöjä :3

    Millä oot muuten merkannu nuo mustat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on kyl erityisen hellyyttävä :3

      Tussilla oon nuo merkannut :)

      Poista
  2. Nyt saat paljastaa salaisuutesi, kuinka nuo kaikki pikkuiset pysyvät paikoillaan kuvauksen ajan?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjakkaat ja nopeasormiset kuvausassistenit on se avainasia :D

      Poista